Luonnonturkisyhdistys ry

Suomessa kuolee vuosittain satoja tuhansia luonnonvaraisia eläimiä laillisessa metsästyksessä, liikenteessä ja muiden onnettomuuksien seurauksena. Suurta osaa haltuun otetuista eläinruhoista käytetään hyödyksi ihmisravintona, mutta etenkin luonnonturkis, nahka karvat ja luut jäävät moisessa tapauksessa hyödyntämättä, koska eläinten osien keräily ja käsittely on puutteellista lopputuotteiden asema markkinoilla on epävakaa keräilytuotteiden hinta ei kata pyynnin ja käsittelyn kustannuksia Luonnon eläinten turkis, pintanahka, karva, höyhenet, luut ja jänteet ovat ihmiskunnan esihistoriasta saakka hyödynnettyjä raaka-aineita. Niitä on saatavilla niin kauan kuin luonnossamme on eläimiä. Omassa elinympäristössään syntyneiden, kasvaneiden ja kuolleiden eläinten hyödyntäminen on luonnonmukaista ja nykyisin edellytyksin säädeltynä myös ekologisesti ja eettisesti kestävää. Maahamme ja sen lähiympäristöön on tuotu vierasperäisiä lajeja, jotka luontoomme levinneinä saattavat sopeutua toimivaksi osaksi eläimistöämme, mutta niiden suhteita ja vaikutuksia alkuperäisiin lajeihimme on haluttu tarkoin seurata. Näiden eläinten kantoja pyritään myös rajoittamaan, kunnes voidaan olla riittävästi perillä niiden kaikista vaikutuksista. Tästä syystä niihin kohdistetaan tehokasta pyyntiä. Edellä mainituista syistä ei ole voitu pitää täysin kiinni metsästäjän eettisestä vastuusta saaliin hyödyntämisessä. Metsästäjän alkuperäisen tehtävän kannalta tämä ei ole oikein eivätkä monet metsästäjät ole siksi halunneet olla mukana vastenmieliseksi koetussa pyynnissä. Järjestämällä myös villiminkistä ja supikoirasta saatavien tuotteiden käyttö kestävälle pohjalle tämä ongelma pienenee Luonnonturkisyhdistys ry on rekisteröinyt "Villi suomalainen turkis" (Wild Finnish Fur, WFF)- tavaramerkin, jonka avulla rekisteröidyt luonnonturkisten ja muiden raaka-aineiden keräilijät voivat kautta tuotteen koko käsittelyketjun osoittaa vastuunsa sen luonnollisesta alkuperästä, haltuunoton laillisuudesta ja eettisestä kestävyydestä. Tuoteniput merkitään tällä tunnuksella, johon liittyy tuottajan jäsennumero Luonnonturkisyhdistys ry :ssä. Lopputuotteen ostoa harkitseva asiakas voi myyjältä saamiensa tuottajatunnusten avulla varmistua näistä seikoista ottamalla yhteyttä Luonnonturkisyhdistys ry:n jäsenrekisteriin. Yhdistys antaa haluttaessa vakuutuksen tuotteen alkuperästä ja talteenottoalueesta, mutta ei ilmoita henkilön nimeä, osoitetta eikä yhteystietoja. Yhdistys pitää myös kerättyjen tuotteiden jatkokäsittelijöiden, kuten turkisten, karvojen, höyhenten ym. ostajien ja jalostajien yhteystietoluetteloita sekä järjestää alan koulutusta ja tietopalveluja

Yhteystiedot

Henrikintie 6
82900 Ilomantsi

Arvostelut

Palveluntarjoajasta ei ole vielä jätetty yhtään arvostelua.

Ilmoitustaulu

Palveluntarjoajalla ei ole ajankohtaisia tapahtumia.