Näin Hollannissa: metsästyskielto teki suojelualueesta eläinten helvetin

Hollannin ympäristöviranomaiset tekivät kokeilun: miten käy jos suljetulta suojelualueelta kielletään metsästys ja kannanharvennus kokonaan. Lopputulos oli helvetillistä eläinrääkkäystä, joskin luonnon omilla ehdoilla.

Hollannin eläinsuojelu- ja maatalousviranomaiset sekä luontoväki ovat nyt keväästä asti pohtineet, mitä tehdä surullisenkuuluisalle Oostvaardersplassenin luonnonsuojelualueelle. Runsaan 5000 hehtaarin kosteikko- ja polderialue Amsterdamin itäpuolella on ollut valtavan kohun kohteena, kun talven jäljiltä paljastui alueen eläimiä kohdannut joukkotuho.

Suojelualue luotiin vuosia sitten eräänlaiseksi koeparatiisiksi, missä kauris- ja peuralaumat vaeltaisivat valtavien vesilintuparvien seassa kenenkään ihmisen häiritsemättä. Alueen kasvuston lannoittamiseksi sinne siirrettiin myös pieni määrä konik-villiponeja ja Heckin alkuhärkiä. Metsästys ja keinotekoinen kannansäätely, samoin kuin eläinten ruokintakin kiellettiin kokonaan.
Alueen alkuvoimaisesta ihanuudesta tehtiin vuonna 2013 jopa palkittu luontodokumenttifilmikin, "Die Neuve Wildernis". Eikä ihme, sillä puisto on ulkoisesti hämmästyttävän kaunis vehreä keidas.

Paratiisi pysyi paratiisina aika monta vuotta. Eläimet pystyivät lisääntymään alueella vapaasti, ja luonnonmukaisten suurpetojen puuttuessa vasaa, pentua, vasikkaa ja poikasta onkin tullut joka kevät lisää.

Eläinmäärän moninkertaistuminen ja riittävien saalistajien puute johtikin Oostvaardesplassenissa viime talvena Hollannin luonnonsuojeluhistorian pahimpaan ekokatastrofiin. Laumat kalusivat kuivalla maalla olleet laidunalueensa tyhjäksi syömiskelpoisista kasveista ja ruohosta. Poikkeukselliset pakkaset lisäsivät ravinnontarvetta, joten etenkin isoimmat nisäkkäät alkoivat nälkiintyä - sekä kuolla heikentyneinä moniin tauteihin. 
Samanlaista kehitystä oli nähty jo monena aiempana talvena. Ilmeisesti nyt eläinmäärät olivat lopulta kasvaneet niin suuriksi, että monen kurjan yhteensattuman summana alueen ekosysteemi romahti.

Järkyttävät kuvat alueen eläinten tilasta levisivät suojeluaktivisten videoilla heti ensilumien jälkeen. Viranomaisia vaadittiin jo joulukuussa aloittamaan hätäruokinnat, mutta heinäpaalien heittely suojelualueelle ei paljoa auttanut. Nälkiintymiskehitystä oli kevättalvella enää mahdoton pysäyttää, eivätkä kaikki eläimet edes jaksaneet raahautua satunnaisille ruokintapaikoille.

Lisäksi viranomaisten hätäaputoimien käynnistämistä hidasti suojelualueen periaate: ekosysteemin piti antaa rullata ilman ihmisten apua, muuten puistoon liittyvät tieteelliset tutkimushankkeet vaarantuisivat tulosten vääristyessä.

Julkisuuspaine ja nälkiintyneiden eläinten auttamista vaativat mielenosoitukset pakottivat viranomaiset toimintaan, mutta ruokinta-apu tuli liian vähäisenä ja aivan liian myöhään.
Pääsiäisen aikaan maan metsähallitus joutui aloittamaan Oostvaardersplassenin alueella hätäteurastukset. Tuhansia liikuntakykynsä menettäneitä, kuolemaisillaan olevia kauriita ja peuroja lopetettiin paikalleen.
(Tästäkin nousi melkoinen haloo, koska osa suojelijoista ei hyväksynyt eläinten eutanasiaa missään oloissa.)

Viranomaisten riistalaskennan mukaan puiston alunperin runsaasta 5000:sta saksanhirvestä, alkuhärästä ja villiponista olisi jäljellä nyt ehkä 1800 yksilöä.

Paikallisen aluehallintoviraston nyt alkukesästä julkaisema onnettomuustutkintaraportti ehdottaa, että Oostvaardersplassenin toimintaperiaatetta pitää muuttaa ennen ensi talvea. Alueen ekosysteemi kestää arvion mukaan vain runsaat 1500 isoa sorkkaeläintä, ja kannansäätelyyn ainoa käytännöllinen tapa on valikoiva metsästys. Tappourakan hoitaisivat koulutetut valtion riistanvartijat virkatyönä.

Viranomaiset eivät ole vielä tehneet päätöksiä asiasta, ja myös luonnonsuojeluväen näkemykset aiheesta ovat jakautuneet voimakkaasti. Osa hyväksyy metsästysajatuksen Oostvaardersplassenin elinkelpoisuuden säilyttämisen nimissä, osa vastustaa tappamisaikeita jyrkästi. 

Luontotutkijat muistuttavat Hollannissa silti, että epäinhimillisyydestään huolimatta nälänhätä ja joukkotuho osoittivat miten luonnon puolustusmekanismit ovat kunnossa. Raakaa tai ei, alueen luonto osasi korjata eläinkantojen liikakasvun omalla tavallaan tautien ja nälkäkuolemien kautta. On vain ihmisen hempeämielisyyttä harmitella, että luonto toimii kylmän julmasti.

Alkukesän tutkimusten perusteella osa Oostvaardersplassenin kasvustosta on muuttunut ilmeisen pysyvästi. Alueen entisillä laidunmailla pärjäävät nyt parhaiten erilaiset piikikkäät ohdakekasvit, ja päreiksi palastellut puut ovat hyviä suojapaikkoja erilaisille toukille ja hyönteisille. Samoin puiston vesilinnusto voi edelleen hyvin ja pesii onnistuneesti. Raadonsyöjien, haaskalintujen ja pikkupetojen määrä on kasvanut huomattavasti. Ehjää idyllisen kaunista maisemaa on jäljellä paljon - sieltä ovat vain isot eläimet vähissä.

Rottalaumat eivät toki ole suoja-aitojen takaa aluetta kiikaroiville turisteille yhtä hienoa nähtävää kuin saksanhirvi- ja kaurislaumat, mutta luontoa nekin ovat.

Oostvaardersplassenissa onkin pitkälti kyse periaateasioista. Pitääkö luonnon antaa hoitaa ja muokata itseään rauhassa, vaikka se johtaa joidenkin eläinten hitaaseen hengiltä rääkkäämiseen ja puiston kauneusarvojen vähenemiseen?
Hollannissa väitelläänkin nyt aiheellisesti siitä, mikä on ihmisen rooli luonnonsuojelussa: pitääkö luontokappaleita suojella luonnolta?