Kolme vuotta hurahti ja taas oli mentävä. Ampumakokeeseen.

Mehtämiehen henkisen kantin mittahan se oli aikanaan, kun Ruhon montun radalle saapui ja liikkuvaan hirvitauluun hurautteli. Ilman harjoittelua, ku eihän tässä oo koppeunu. Ei oo seurankaan vuorolla tullu käytyä. Pitikö sitä tähdätä parran kärkeen vai siihen koloon siinä takana. Selittelyksi joskus meni, mutta sattuihan se kuitenkin, kun jännityksen uskalsi laukasta pois.

Aikanaan ukkikin ainoan kerran eläissään intoutui sotamuistoja kertomaan, kun ampumaradalla yhtä aikaa oltiin. Kädet heiluivat, kun konkari innostui nuorelle tarinoimaan. Tosissaan selitti, että kookoolla täpärästi tilanteesta pelastuttiin, kun tuommosessa paikassa ite oltiin ja tuossa ne oli. Lähellä olivat. Melkeinpä siinä kuulijallakin oli jo tilanne päällä.

 

Ase telineeseen, lukko auki. Ilmottauduhan tänne. Kantolupa ja metästyskortti.

Hirvi vai karhu? No karhu.

Paljonko se oli se halkaisija karhulla? 17 senttiä. Ja montako laukasta? No neljä.

On se muuttunu. Tämäkin homma. Telineeltä ammutaan ja puolitoista minuuttia aikaan. Ei oo kiirettä, ei liiku taulu eikä tärise käsi. Kait sitä passissaki pitäsi samanlainen tuki olla, ku tähän miehet opetetaan. Toki on se sellainen täplä, että pitäähän se vienti olla kohillaan. Mies kyllä hommansa hoitaa, tukin takana.

Hyvältä se tuntuu, kun luvan saapi. Karhuluvan. Sotkamosta tällä kertaa. Hirvellekin sama lupa kelepaa.

Mutta se 17 senttiä. Ei se kyllä paljon oo. Metässä. Liikkuvaan. Pitää kyllä sanoa poijille, että lähetään vaan ja reenataan. Tai ruuvataan, niinku ukki ruukasi sanoa.

 

www.nettimokki.com/5968

www.facebook.com/lomalaattaja