Metsästys

Etuajassa pukkijahtiin

Kaurisjahtia Ahvenanmaalla

Ahvenanaalla on kauriita yhtä paljon kuin asukkaita, 29000.

Ahvenanmaan kauriskanta on vahva. Kauriita vilahteli joka paikassa, kun tutkimme autolla saarta.  Ei ole ihme, että maakunnan nimikkoeläin on juuri metsäkauris. Vahvan kannan takia monet metsästäjät pohjoismaista saapuvat vuosittain saarelle kokemaan hienoja metsästyselämyksiä kauriiden perässä. 

Ahvenanmaalla kauriin metsästysajat jakautuvat kahteen osaan. 15-30.8. keskitytään vain pukkijahtiin ja 1.9.-31.12. voi metsästää myös naaraita ja vasoja. Kauden alussa jahti tapahtuu pääosin kyttäämällä joko kiväärillä tai jousella ja loppuvuotta kohden myös koirajahdit tulevat mukaan. Täällä pääseekin ottamaan ”ennakkolähdön” Suomen mantereella tapahtuvaan syksyn kauriskauteen.

Kaurisjahdit tapahtuvat avotorneista vahtimalla.

Eräverkon tiimi vieraili Svinö Stugbyn kutsumana kaurisjahdin aloituksessa.  Tavoitteena olivat Lemlandin trofeepukit, joita oli määrä metsästää kyttäämällä. Ennakkotietojen mukaan niitä piti löytyä reilusti ympäröivillä mailla.

Svinö Stugby on paikallinen majoituspalveluita tarjoava yritys. Sen valikoimasta löytyvät niin hienot merenrantahuvilat kuin ekonomimatkailijan kukkarolle sopivat vierasmajat. Majoitusmahdollisuuksien lisäksi yritys järjestää erilaisia elämyspalveluita kuten metsästystä yhteistyössä paikallisten maanomistajien kanssa. Metsästyspaketit voi kätevästi hankkia suoraan Svinö Stugbyn kautta.

– Olemme suosittu kohde pohjoismaisten metsästäjien keskuudessa ja osa heistä palaa saarelle vuosittain kauriiden ja saarimaisemien houkuttelemina, kehuu yrityksen omistaja, Mikael Andersson.  

 

Eräverkon jahdin saldo oli kaksi hienoa pukkia ja hienoja saaristoelämyksiä. Kauden alun jahdille tyypillisesti valtapukit olivat reviireillään ja jahtasivat naaraita aktiivisesti. Tätä näytelmää oli mukava seurata. Jahti tapahtui kyttäämällä ja houkuttelemalla. Pienemmät pukit olivat kiinnostuneita houkuttelusta ja vastasivat siihen nopeasti, mutta valtapukit olivat  immuuneja houkutuspillille – niillä taisi riittää virikkeitä muutenkin.

Kokonaisuudessaan jahti oli sujuvasti järjestetty, passipaikat olivat hyvässä kunnossa ja majoitus oli modernin kodikasta. Tilanteita ei jäänyt jahdista puuttumaan! Jahdin jälkeen myös yksi tärkeimmistä opeista oli, että jos lähdet metsästämään Ahvenanmaalle niin ota punkkirokoitus.

Niko Vuorenmaa
Kuvat: Hannu Nieminen ja Reijo Orava

 

Stugbyn lomakylän maisemaa

Svinö Stugbyn kaurisjahdit voit varata Eräverkosta. Ehdit vielä hyvin metsälle syksyllä 2018, mutta myös kauden 2019 avausjahti on nyt varattavissa.

https://www.eraverkko.fi/palveluntarjoajat/svino-stugbyn-kaurisjahdit-ahvenanmaa

Elokuu on parasta kesäaikaa Ahvenanmaalla. Jahdin ja matkailun voi mainiosti yhdistää.

Keskustele aiheesta

Rekisteröidy Eräverkkoon pystyäksesi osallistumaan keskusteluihin. Rekisteröityminen on ilmaista.

Rekisteröidy »