Metsästys

OPASTETTUUN ENSIJAHTIIN

Metsästysharrastuksen aloittaneille

Kaikilla metsästyksen aloittajilla ei ole isää tai kokenutta perhetuttua jahdin ensiaskelten tukihenkilöksi.  Metsästyspalveluiden tarjoat ovat ilahduttavasti havainneet tämän ja lähteneet paketoimaan opastettuja metsästystapahtumia, joista käytetään nimenä ensijahti.

Ensimmäiseen jahtitapahtumaan kannatta todella lähteä luotettavan ja rauhallisen oppaan seurassa. Ampumataidon perusharjoittelun ja ratakäyntienkin jälkeen ensimmäinen riistaeläimeen suunnattu laukaus on jännittävä ja monille hermostuttavakin kokemus.

 

Hyvän riistalaukauksen tarkoitus on tappaa saaliseläin kivuttomasti ja nopeasti. On tunnettava oma ampumataitonsa ja pystyttävä arvioimaan ampumatilanne, saaliin etäisyys ja asento. Myös ympäristö ja turvallisuus on pystyttävä havainnoimaan.  Silloin kokeneen oppaan apu voi olla tarpeen.

Ensijahdiksi sopivat hyvin esimerkiksi kyyhkyjahti, sorsajahti tai fasaaninmetsästys seisovalla koiralla. Jänisjahti on myös erinomainen.

Kiväärimetsästäjälle ensikokemukseksi sopii esimerkiksi valkohäntäpeuran vahtiminen.

Olen itse ollut oppaana monelle ensikertalaiselle. Suosittelen ensimmäistä laukausta ammuttavaksi paikallaan olevaa saaliseläintä kohti. Lentävä tai nopeasti juokseva eläin voi olla ampumaharjoittelusta huolimatta liian vaikea ja epäonnistuminen pilaa innostuneen harrastajan tunnelman. Sen sijaan onnistunut ensimmäinen riistalaukaus saa lähes poikkeuksetta aikaan onnistumisen tunteen ja halun jatkaa harrastusta.

Eräpalveluiden nettipioneerin Eräverkon valikoimassa on ollut viimeisen vuoden aikana useita ensijahtipaketteja ja niiden kysyntä näyttäisi olevan kasvussa. Solttilan fasaanit Nurmijärvellä ja Langin kosteikko Porvoossa ovat tänä syksynä järjestäneet ensijahdiksi sopivat tapahtumat ja Loviisan Sarvilahdessa on tarjolla talviseksi ensikokemukseksi jänisjahtia.

Ensijahtimarkkinoilla on kuitenkin runsaasti tarjontatilaa.  Jahdit sopivat myös erinomaisesti metsästyseurojen ohjelmaan. Metsästysmahdollisuuksien tarjoaminen ja nuorten opastaminen kuuluvat seurojen yleishyödylliseen toimintaideologiaan. Vieraille tarjottavat ensijahdit voivat olla myös erinomainen keino suppenevan jäsenpohjan laajentamiseen.                                                                             Reijo Orava

 

ENSIJAHDIT

Eräverkon ensijahdit sopivat juuri metsästysharrastuksen aloittaneille tai muutaman vuoden jo harrastaneille. Lisäksi jahteihin voi lähteä mukaan, jos haluaa oppia lisää uusista  jahtimuodoista. Ensijahdeissa panostetaan erityisen paljon metsästäjän opetukseen ja tukemiseen koko jahtitapahtuman ajan. Jahteihin osallistuvilla ei tarvitse olla aiempaa kokemusta jahtimuodosta.

Eräverkosta löydät valikoiman jahtimahdollisuuksia niin kokeneille kuin uusille metsästäjille. Tarjonta vaihtelee viikoittain, joten tarkista parhaat jahtitarjoukset säännöllisesti osoitteesta: https://www.eraverkko.fi/kauppa/jahtipaketit.

 

 

 

 

Keskustele aiheesta

Rekisteröidy Eräverkkoon pystyäksesi osallistumaan keskusteluihin. Rekisteröityminen on ilmaista.

Rekisteröidy »