Loma-Laattaja

Hyrynsalmen, Puolangan ja Suomussalmen erämaiden keskiössä - vierivä kivi ei sammaloidu

Suo kituu ja kukkii

Suo, tuo turhake metsässä. Vettä suolla riitti, miehellä kuntokin tuntuu loppuvan. Into siinä äkkiä hiipuu, joku itikkakin niskassa kaverina. Yleensä se kyllä tekisi mieli kiertää, mieluummin kartan avulla kankaan kautta kaartaa.

No, yllättihän se, räme, jälleen kulkijan. Mänty kummasti kasvanu, kituneeko tuo. Hilla kyllä kukkii siihen malliin, että loppukesällä on mesikämmenellekin evästä. Marjakarhu, niistä on aina puhuttu ja kait niitä on ollut olemassakin. Ei ole naapurilla maisemaan menemistä, kun karhun kertoo hillareissulla nähneensä. Varsinkin jos jälen mainitsee nähneensä ojan penkalla, niin rauhassa saa hillansa keräillä. Vaikka ei se kyllä kannata, vajuvat vaan sankossa. Niin, hillojahan ne, hillaan sitä on aina lähdetty. Joskus lakkaan. Helteellä.

Aikaisin aamusta kun kehtaisi. Ennen naapuria.

Niin, se marjakarhu. Karjuuhan se ja ääntä pitää. Mehtämiehestä tosin kiimanen hirvikin kuulostaa ääntävän samaan malliin. Kuulostaa paremmalta. Se karhu.

Halakoja lähtisi kantelemaan, kuntoilusta otettava. Päivällä 9.3 kausi aloitettava. Potkaseehan se kyllä, sattuneeko ees. Tauluun koetettava. Puolangalla on ne pessimistipäevätkin tulossa. Hyvejäähän se.

Loma-Laattajan 4 vuodenaikaa - Hyrynsalmen, Puolangan ja Suomussalmen valtion maiden keskiössä.

www.nettimokki.com/5968

Lisää kommentti

Rekisteröidy Eräverkkoon pystyäksesi osallistumaan keskusteluihin. Rekisteröityminen on ilmaista.

Rekisteröidy »