Wannabe-eräkokki -blogi
Viimeisin kirjoitus
Kuhaa Helsingistä ja kaverina Mikkeliläistä suppilovahveropastaa
Wurkki 22.07.2016 19:08
Pienessä dagen efterissähän on aina hyvä laittaa ruokaa. Varsinkin kalaa, jonka tuoksu saattaa olla huumaavan eeehana, kun edellisenä iltana on ollut hauskaa. Näin pääsi käymään tässä tapauksessa. Olin luvannut valmistaa kalaa ruoaksi vaikka menisi kuinka pitkään edellisenä iltana. Ja koska olen sanojeni mittainen kokki, niin kuha tulille!
Kyseinen kuha (tai oikeastaan kuhat) ovat jigillä saatuja saaliita ihan läheltä Helsingin keskustaa. Sillä retkellä oli 1,7kg kuha suurin. Kaupungin vedet ovat yllättävän hyviä kuhan kalastukseen. Kannattaa käydä vaikka virtapaikoissa testaamassa onnea, sillä mielestäni kuha on yksi parhaista kotimaisista kaloista ruoanlaittoon.
Kuhan kaverina toimivat tällä kertaa suppilovahverot, joita kerättiin sormet kohmeessa aina marraskuuhun asti. Sienestäminen on huisin kivaa, mutta putsaaminen ei ole. Tosin ei parane valittaa, sillä tällä hetkellä sieniä on pakastimessa pienen armeijan tarpeisiin. Itse olen sieniruokien suuri ystävä, joten pakastimesta riittää iloa vielä pitkäksi aikaa.
Tänään ruokalistalla siis voissa ja sitruunassa paistettua kuhaa ja suppilovahveropastaa.
Tarvittavat ainesosat (reilut annokset 2 henkilölle):
Kuha
- Paistamiseen voita ja vähän sitruunan mehua
Suppilovahveropasta
- 50-75 g pakastettuja suppilovahveroita (ennen pakastusta sienet on paistettu kevyesti)
- 120 g pastaa > itse käytin fusilli-pastaa, mutta mikä vain käy
- 2 dl ruokakermaa (10 %)
- 1 pieni sipuli
- 1 pieni valkosipulin kynsi
- kasvislientä > itse käytin fondia pullosta
- tuoretta timjamia
- 1 sitruuna (josta käytetään osa kuoresta)
- suolaa + pippuria
Valmistus
Suppilovahveropasta
- pilko sipulit ja valkosipulit
- kuullota sipulit, valkosipulit ja sienet pienessä määrässä voita, kunnes sipulit ovat hiukan pehmentyneet
- kaada kuullotettu sipuli-sieniseos kulhoon odottamaan
- keitä pasta vedessä, johon on lisätty mukaan tilkka kasvislientä > pasta on aina syytä keittää makuaineita (esim. vihanneksia) sisältävässä vedessä, jotta se imisi enemmän makuja
- ota pasta pois hiukan ennen kuin suositeltu keittoaika tulee täyteen, sillä pasta kypsyy lisää kun sitä haudutetaan kermassa
- pastan keittämisen jälkeen valuta pasta ja jätä hiukan keitinvettä lasiin
- sekoita pasta ja sipuli-sieniseos kattilassa, lisää mukaan n. 2 dl 10 % ruokakermaa, oman maun mukaan tuoretta silputtua timjamia ja tilkka pastan keitinvettä
- hauduta hetki, jotta kastike paksuuntuu
Kuha
- lämmitä pannu kuumaksi
- lisää nokare voita ja pieni tilkka öljyä
- paista kala, kunnes paistopinta on kullanruskea (1-2 min per puoli jos file on ohut kuten minulla oli)
- ihan loppuvaiheessa purista sitruunan mehua kalan päälle (varo roiskeita kuumasta pannusta!)
- mausta kala suolalla ja pippurilla
- HUOM! jos mahdollista niin suomusta kala ja säästä nahka! Rapea nahka on parasta kalassa.
Kokoa annos mielesi mukaan. Itse käytin hyväksi havaittua keinoa pasta-annoksissa > länttää reilusti pastaa keskelle lautasta ja liha/kala siihen päälle :)
Pastan päälle raastoin tuoretta parmesaania, ennen kun laitoin kalan siihen päälle. Kalan päälle ripottelin vielä sitruunan kuorta, josta pidän kovasti. Tämä ei ole mitenkään välttämätöntä.
Valmis annos alla! Päivä rupesi taas hymyilemään, kun annos hävisi parempiin suihin. Siinä vaiheessa dagen efter oli jo heivattu pihalle.
Lisää kommentti
Rekisteröidy Eräverkkoon pystyäksesi osallistumaan keskusteluihin. Rekisteröityminen on ilmaista.
Rekisteröidy »