Saviselän sorsakosteikot
Kokoa sorsastusporukka ja varatkaa koko kosteikkoalue käyttöönne Pohjois-Pohjanmaalta, nelostien kupeesta Kärsämäeltä.
Saviselän sorsakosteikkoalue on runsaan kymmenen hehtaarin suuruinen ja se on ollut käytössä jo yhdeksän vuotta. Alueella on runsaasti sorsalintuja alkusyksystä ja muuton ajan. Kosteikolta on saatu saaliiksi hyvin lintuja.
Kosteikkoalueella löytyy runsaasti passipaikkoja 5-10 metsästäjälle. Ryhmänne saa käyttöönsä paikallisen oppaan ja avustamme myös noutavien koirien hankinnassa.
Käytössänne on majoitustilat mökissä noin. 5 henkilölle ja piha-alueella erinomaiset pysäköintipaikat matkailuvaunulle. Erähenkiset metsästäjät voivat nukkua vaikka laavussa, jotka sijaitsevat kosteikolla sekä mökin pihassa. Mökkiin tulee juokseva vesi lähteestä.
-Ulko WC
-Sauna
Tarkastele kosteikkoaluetta Google Maps -palvelusta
Pyydettävät lajit
Muut linnut
Lehtokurppa
Sepelkyyhky
Pienpedot
Kettu
Minkki
Supikoira
Sorsalinnut
Haapana
Sini- eli heinäsorsa
Tavi
Telkkä
Yhteystiedot
Kajaanintie 1129
86710 Kärsämäki
Arvostelut
Palveluntarjoajasta ei ole vielä jätetty yhtään arvostelua.
Ilmoitustaulu
Palveluntarjoajalla ei ole ajankohtaisia tapahtumia.