No se taas alkoi. Ja loppui sitten samantien. Koko vuosi odotusta reilun kolmen päivän tohelluksen takia. Laittaa taas miettimään, että onko tässä mitään järkeä?

Se nyt vaan sattuu menemään näin. Jos nyt ajatellaan vaikka tätä meidän lupa-aluetta, niin ensinnänkin karhuja on runsaasti. Toisekseen lupia on vähän, pari-kolme menisi vielä lisää, mutta ei enempää. Kolmannekseen, pyytävillä seurueilla alkaa olla kohtalaisen kova taito karhunpyyntiin ja käytettävien koirien taso on noussut kohisemalla viime vuosina. Viimeisenä pyyntiaamuna seurattiin oikein uhalla isoa pussihousua ja kun soittelin luvanhaltijalle, niin selvisi, että kolmessa muussa paikassa on jo haukku päällä, eli ei kun kiltisti jonottamaan. No siellähän se sitten heti ensimmäisellä porukalla pasahti, viides lupa oli käytetty ja Joensuun seudun karhujahti 2014 oli ohi. Se on selvä, että koiratoimintaan on panostettava ja kovasti, jos tässä hommassa meinaa pärjätä. Nimittäin tuuri ei enää tässä kilpajuoksussa kanna kovinkaan pitkälle. Harvassa vaan on ne miehet, mitkä ottavat koiran pelkästään karhun ja petojen pyyntiin. Olisi se kyllä mukava, jos joku syksy taas jollain ihmeen opilla päästäisiin rauhassa metsästämään karhua näissä kotinurkissa ilman tuota älytöntä kiirettä ja painentta. Nimittäin jos yhden hyvän tilanteen ryssit, niin toiseen ei paikkaa anneta. Se jouduttiin mekin karvaasti tänä syksynä toteamaan. No, nyt on pitkä syksy aikaa seurailla nallukoita ja treenata koiria vuoden 2015 jahtia varten ilman suurempia saalispaineita. Älyttömän mukavaa touhua, metsästyksen kuninkuusluokkaa, mutta aivan liian hektistä. Ymmärrän varsin hyvin niitä, jotka eivät syystä tai toisesta nallejahdista innostu. Minä en silti jättäisi yhtään päivää väliin. Aiheuttaa riippuvuutta. Kovasti!

Syksyhän on mainiota aikaa valokuvaukseen ja vinkkinä voisin antaa ainakin hirvet ja metson, puhumattakaan tulevista ruskan värittämistä maisemista. Ensinnäkin, hirvien kiima alkaa käynnistyä. Harva asia voittaa sitä tunnelmaa, kun saat sonnin iltahämärissä vastaamaan ja lähestymään houkuttelua. Tuntuu, kuin olisit oikeasti saanut luotua yhteyden metsän kanssa! Hirvisonni on kohtalaisen helppo houkuteltava, kunhan paikan valitsee oikein, eikä karkota houkuteltavaa luontoon sopimattomilla äänillä. Paikan valinnalla tarkoitan sitä, että maastossa tulisi lähtökohtaisesti olla hirviä, riittävästi näkyvyyttä, sopiva tuulensuunta sekä suojaa, siis iso kivi tai puu tai esimerkiksi hirvitorni. Suojan merkityksen ymmärtää, kun ensimmäistä kertaa houkuttelee sen 16-piikkisen siihen viidentoista metrin päähän illan hämärtyessä. Maantasalla ei tunnu välttämättä hyvin kodikkaalta ja ajatuksiin tulee väistämättä, että olikohan tuo houkuttelu sittenkään hyvä idea. Hämärtyvä ilta kyllä vaatii kameralta jo jotain ja siksipä houkuttelua kannattaisikin kuvausmielessä kokeilla mieluummin aamun valjetessa. Netistä löytyy materiaalia etsiville aika lailla. Kokeilkaa, opetelkaa ja omaksukaa! Toinen aamuhämärään liittyvä kuvattava saattaisi olla metso, nimittäin vanhat kukot soivat nyt hyvinkin kiivaasti soidinpaikkojen läheisyydessä aamuöisin. Hyppäämällä pääsee kohtalaisen helposti kuvaushollille, kunhan vähän viitsii nähdä vaivaa opetteluun ja aikaiseen herätykseen. Tarjolla olisi melko lailla tavallisuudesta poikkeavia metsokuvia. Jahti- ja koirantreenausreissuilla kannattaa muutenkin pitää kameraa koko ajan käsillä ja valmiina. Arvoja kannattaa tarkkailla näytöltä vähän väliä metsätyypin muuttuessa ja valon vaihdellessa. Hyvänä nyrkkisääntönä normaaleissa valo-olosuhteissa: 1/1600 s valotusajalla pysähtyy lähestulkoon kaikki vastaantuleva, joten ISO:ja ja aukkoa sitä myöten.

Ainiin, meinasi unohtua! Kaikenlaisia kuviani melko runsaasti nähtävillä loistavassa Kuvat.fi-palvelussa osoitteessa pystykoira.kuvat.fi. Käykäähän vapaasti katselemassa, mikäli luontoaiheet kiinnostaa!

Palataan!

Tuomo