Vahan Valmetin perä piti lyhentääVaikka lapsuudenkodissamme on ollut isän metsästysharrastuksen vuoksi aina aseita, ampumaharjoitteluhistoriani on hyvin lyhyt. Haulikolla olin ennen metsästäjätutkinnon suorittamista ampunut vain pari kertaa.

Haulikkoradalle menin ensimmäistä kertaa toissa kesänä kun Helsingin riistanhoitoyhdistys järjesti aloitteleville metsästäjille ampumaharjoittelua Sipoon SMY-haulikkoradalla. Mukana minulla oli kaveri, joka ei ollut aikaisemmin ampunut haulikolla sekä pikkuveljeni, joka oli aloittanut metsästysharrastuksen viitisen vuotta sitten. Veli toi minulle lainaksi isäni haulikon, johon meillä molemmilla on rinnakkaislupa. Ensimmäinen kerta ampumaradalla jännitti kovasti. Olin kuullut, että jos radalla jollain lailla mokaa, ratavalvoja saattaa tulla huutamaan. Käytännöistä tiesin ennakkoon vain sen verran, että aseen saa ladata vasta ampumapaikalla ja muuten alueella kuljettaessa ase on pidettävä lataamattomana ja ase taitettuna. Lisäksi olin kuullut, että aseesta pitää aina ottaa ampumaradalla hihna pois. Ilmeisesti hihna saattaa aiheuttaa vaaratilanteita.

Vaikka Helsingin riistanhoitoyhdistyksen antama ampumaopetus oli erinomaista, veljeni mukanaolo lievensi jännitystäni. En tiedä onko se vaan kuvitelmaa, mutta minusta tuntuu, että naisten ampumataitoja tarkkaillaan ampumaradoilla hieman enemmän kuin miesten, ja siksi tutun ihmisen mukanaolo helpottaa uudessa tilanteessa. Olen keskustellut tästä myös muiden aloittelevien naismetsästäjien kanssa, ja heillä on samanlainen kokemus, ja siksi yksinään radalle lähtemiseen saattaa ensimmäisillä kerroilla olla jopa aloittelevia miehiä suurempi kynnys. Muutamalta naismetsästäjältä olen kuullut jopa sellaista, että heihin on suhtauduttu avoimen vihamielisesti tai pilkallisesti. Onneksi minulla ei ole ollut tällaista kokemusta. Vaikka ympäröivä väki on saattanut katsoa harjoitteluani hieman tavallista tarkemmin, suhtautuminen on ollut ihan ystävällistä ja kannustavaa.  Uskon, että suurin todellinen ero naisten ja miesten ampumisessa on kuitenkin se, että miehillä on usein suurempi luottamus omiin taitoihinsa ja naiset ovat hieman epävarmempia. Tämä ei välttämättä johdu siitä, että miehet olisivat jotenkin ”luonnollisesti” parempia ampujia kuin naiset, vaan se voi johtua myös siitä, että harvempi nainen on totutellut esimerkiksi armeijassa aseen käsittelyn perusteihin ja monet termit ovat aluksi vieraita. Naisten epävarmuus voi parhaillaan johtaa siihen, että naiset harjoittelevat ampumista miehiä enemmän radalla ja heistä voi tulla jopa miehiä huolellisempia riistalaukausten ampujia.

Haulikkoharjoittelu ei ole ollut minulle helppoa. Olen kokeillut useampaa isäni haulikkoa, mutta kaikki ne ovat olleet minulle toivottoman pitkäperäisiä. Lisäksi ongelmana on ollut se, että vasen silmäni on huomattavasti oikeaa silmää hallitsevampi, ja joudun ampumaan toinen silmä kiinni. Olen myös kokeillut kesän aikana isäni drillinkiä, jonka perä on haulikkoja lyhyempi. Harjoittelu sillä on onnistunut hieman paremmin, vaikka drillinki on toivottoman painava minulle.

Lokakuussa isäni antoi minulle mukaan Helsingin Uudenmaan piirin Koppeloleirille vanhan päällekkäispiippuisen Valmetin, jossa on kaksi liipaisinta. Kun otin Orimattilan ampumaradalla aseen esiin, minua valmentanut Heikki Romppainen sanoi suoraan, että tuolla aseella sinä et voi ampua. Heikki sanoi, että minun pitää ehdottomasti käydä lyhennyttämässä aseen perä ja suositteli Jokelassa olevaa asepuuseppä Asko Valosta. Vein aseen Valoselle heti kotiin palattuani ja Valonen lyhensi haulikon perästä 4,5 senttiä. Homma ei maksanut kuin muutaman kympin ja tämän jälkeen nostot ovat helpottuneet huomattavasti. Lisäksi veljeni, joka on kamppaillut saman vasemman silmän hallitsevuusongelman kanssa, neuvoi minua hankkimaan valokuitutähtäimen pyssyyni. Kävinkin ennen tulevaa Lieksan metsästysreissua pikaisesti Itäkeskuksen XXL-myymälässä etsimässä tällaista apuvälinettä. Liikkeessä ei ollut vanhaan päällekkäispiippuseen Valmettiini sopivaa mallia, mutta liikkeen erittäin asiantunteva myyjä soitti Helsingin keskustassa sijaitsevaan Hiidenkiveen, mistä sopiva tähtäin löytyi Hiviz-merkkisenä parilla kympillä. Valokuitutähtäin on kyllä merkillinen kapistus: se todellakin helpottaa ammuntaa ohjaamalla katsetta kiskon myötäisesti. Radalle en ole vielä sen kanssa ehtinyt, mutta toivottavasti kiekot alkaa nyt tippua paremmin!

Hiviziltä löytyi valokuitutähtäin, joka sopi vanhaan Valmettiini