Ilomantsi-Tuupovaara alueella kaadettu naarassusiPerjantaina 20.2. pakkasin kamppeeni autoon ja lähdin kymmeneksi päiväksi Pohjois-Karjalaan metsästys- ja juttumatkalle. Tarkoituksena oli tehdä lehtijuttuja maanantaina 23.2. Ilomantsissa käynnistyneestä kannanhoidollisesta susijahdista. Samalla reissulla piti yrittää ehtiä Lieksaan kyttäämään vähän majaviakin. Menomatkan puolivälissä radiosta kantautui uutisia siitä, että susijahti oli keskeytetty kolmella paikkakunnalla Suomen luonnonsuojelupiirien tekemien valitusten vuoksi. Valituksia oli tehty kaikista kannanhoidollisista poikkeusluvista, myös Ilomantsi-Tuupovaaran yhteisluvasta. Eli jahtia, jota olin menossa seuraamaan, ei välttämättä järjestettäisi lainkaan! Jahtia ei kuitenkaan keskeytetty ja nuori naarassusi saatiin kaadettua Ilomantsi-Tuupovaaran alueella tiistaina 24.2.2015. Kirjoitan vielä myöhemmin blogiini kuvauksen kymmenen päivän reissustani, mutta tässä kirjoituksessa pohdin ensin pikkuisen susiasiaa.

Suomen riistakeskus oli myöntänyt tammikuussa 2015 yhteensä 24 kannanhoidollista sudenpyyntilupaa. Vuosien 2008 – 2014 aikana kannanhoidollisia lupia ei myönnetty lainkaan, susia saatiin metsästää ainoastaan vahinkoperusteisilla poikkeusluvilla. Vahinkoperusteisilla luvilla tarkoitetaan lupia, jota anotaan Suomen riistakeskukselta yksittäisten häirikkösusien poistamiseksi. Monilla susivahinkopaikkakunnilla on kuitenkin koettu, että lupien hakeminen on ollut kovin byrokraattista ja käsittelyajat ovat kestäneet kauan. Erityisesti susien aiheuttamat koiravahingot ovat herättäneet paljon keskustelua esimerkiksi facebookissa. Itä- ja Länsi-Suomessa näitä koiravahinkoja on tapahtunut viimevuosina valitettavan paljon.

Kannanhoidolliset luvat eroavat vahinkoperusteisista luvista sillä, että niillä pyritään säätelemään susikantaa sellaisilla alueilla, joilla niitä katsotaan olevan liikaa. Lisäksi lupien tarkoituksena on eläinten arkuuden säilyttäminen. Kannanhoidolliseen sudenpyyntiin myönnetyt 24 lupaa perustuvat erilaisiin laskelmiin susien määristä ja niiden aiheuttamista vahingoista. Erityisesti niin sanotun Tassu-järjestelmään kirjattuja tietoja on käytetty kannanarvioinnin pohjana. Monet susialueilla asuvat ihmiset pitävät kuitenkin järjestelmään kirjattuja havaintoja alakanttisina eli mitään yksimielisyyttä susien määristä ei ole. Vaikka määristä ei ole päästy yksimielisyyteen, siitä, että susikanta on viime vuosien aikana kasvanut Suomessa, ollaan samaa mieltä. Osa ympäristöjärjestöjen edustajista on kuitenkin ollut sitä mieltä, että susikanta ei kasvustaan huolimatta kestä vielä metsästystä. Se on yksi syy, minkä vuoksi ympäristöjärjestöt ovat vastustaneet suden kannanhoidollista metsästystä. 

Ympäristöjärjestöt ovat vastustaneet kannanhoidollista metsästystä myös sen vuoksi, että sen on katsottu lisäävän salametsästystä. Yleinen väite on ollut se, että laillinen susijahti antaa salametsästäjille signaalin, että susia voi metsästää. Lisäksi on muun muassa epäilty, että salametsästäjät saattavat alkaa kadehtia laillisen jahdin kautta saatuja sudennahkoja ja kalloja, ja siksi lähtevät tappamaan luvatta susia. 

Olen aina kannattanut ympäristöarvoja ja siksi olenkin ollut erittäin surullinen siitä, että monia hyviä asioita ajaneet ympäristöjärjestöt esittävät näinkin erikoisia väitteitä ajamansa asian puolesta. En missään tapauksessa usko (enkä myöskään usko, että ympäristöjärjestöt todellisuudessa uskoisivat), että suden kannanhoidollinen jahti lisäisi salametsästystä. Päinvastoin se, että susikantaa saadaan pienennettyä ongelma-alueilta, tulee todennäköisesti vähentämään susiongelmia ja sitä kautta myös salametsästystä. Enkä myöskään usko kenenkään järkevän ihmisen uskaltavan laittaa seinälleen salakaadetun suden taljaa tai kalloa, sen verran kovat rangaistukset rauhoitettujen eläinten metsästyksestä saa.  Metsästäjiä on syytetty myös siitä, että heillä olisi jonkinmoinen himo tappaa kaikki sudet sukupuuttoon. Tämä on mielestäni kanssa aika eriskummallinen väite, sillä ainakin suurpetopyynnistä kiinnostuneille metsästäjille olisi aikamoinen katastrofi, jos metsästettävää ei riittäisi enää seuraaville vuosille.

Susialueilla eläviä ihmisiä on myös syytetty hysteriasta. Usein on vedottu siihen, että susien aiheuttamia ihmisvahinkoja ei ole sattunut yli sataan vuoteen. Tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukiokin on ottanut Seura-lehden "Iso paha susi?" -kolumnissaan esille tämän asian. Haukion mukaan perusteettomat ennakkoluulot suden pahuudesta ja vaarallisuudesta ovat peräisin lastensaduista. Vielä muutamia vuosia sitten olisin saattanut olla Haukion kanssa samaa mieltä siitä, ettei susi käy ihmisen kimppuun. Enää en siitä lähtisi kuitenkaan mitään isoja vetoja lyömään.

Olen kuullut usealta ihan täyspäisiltä susiin ei-hysteerisesti suhtautuvalta ihmiseltä, miten susien käyttäytyminen ihmistä kohtaan on muuttunut viime vuosina. Olen kuullut esimerkiksi tapauksista, joissa sudet ovat seuranneet pitkiäkin aikoja yksin liikkuvia ihmisiä ihan näköetäisyydellä, minkä ei pitäisi kuulua susien lajityypilliseen käyttäytymiseen. Voi olla, että tällaiset sudet ovat olleet niin sanottuja koirasusia eli koiran ja suden hybridejä, jotka eivät käyttäydy suden lailla ihmistä karttaen. Voi myös olla, että ”ihan oikeatkin sudet” ovat oppineet luottamaan siihen, että ihmisestä ei ole niille mitään vaaraa, koska niiden metsästystä on rajoitettu viime vuosina.  

Olen jutellut ohimennen susiasiasta joidenkin kaupungissa asuvien tuttavieni kanssa ja osa kommenteista on ihmetyttäneet minua kovasti. Monet ovat olleet Haukion kanssa samoilla linjoilla siitä, että susialueilla asuvat ihmiset ovat vain hysteerisiä. Eräskin susien metsästykseen kriittisesti suhtautuva ihminen oli sitä mieltä, että susista vauhkotaan ihan turhaan, koska ne eivät ole edes syöneet yhtään ihmistä yli sataan vuoteen. Samaan hengenvetoon samainen henkilö ilmoitti, että karhut voitaisiin kyllä tappaa, koska ne ovat ihmisille niin vaarallisia. Kommentti kuulosti ainakin minun korviini kovin oudolta.

Joidenkin kanssa olen keskustellut myös susien aiheuttamista koiravahingoista. Eräs kaupungissa asuva koiraharrastaja oli sitä mieltä, että koirat voisi pitää maaseudullakin kytkettynä samalla tapaa kuin kaupunkien järjestyssäännöissäkin on. Mitäs päästävät koiria vapauteen tai kytkevät ne pihalle naruun susien syötäviksi! Yritin jatkaa keskustelua kysymällä, mitä sitten jos esimerkiksi hirvien aiheuttamat liikenneonnettomuudet kasvavat kun hirviä ei voida metsästää koiran kanssa. Tämä hiljensi koiraharrastajan hetkeksi, mutta pian palattiin taas siihen, ettei susi kuitenkaan ole tappanut ihmisiä satoihin vuosiin. Ja jos siellä maalla nyt on niin kamalaa, niin muuttaisivat sitten kaupunkeihin!

On ikävää, että metsästäjiä pidetään susiin hysteerisesti suhtautuvina tai rikollisuuteen taipuvaisina ihmisinä. Se jos mikä on perusteetonta ennakkoluuloisuutta. Metsästys ei ole pelkästään saaliin saamista, vaikka moni niin luuleekin. Itse olen esimerkiksi viettänyt viime syksynä useita kymmeniä tunteja kaurispassissa ja saanut saaliiksi vain yhden kauriin. Suurin osa metsästyksestä on luonnossa liikkumista ja luonnon tarkkailua. Seuraamalla eläinten jälkiä metsästäjät yleensä ovat hyvin tietoisia siitä, mitä eläimiä lähimetsissä liikkuu ja kuinka paljon. Eläinkantojen tarkkailu ja kestävä metsästys puolestaan takaavat sen, että kannat säilyvät elinvoimaisina ja metsästettävää riittää myös tuleviksi vuosiksi. Metsästäjät pitävät myös  huolta siitä, ettei jokin eläinkanta kasva liian suureksi. Tällä tavalla pystytään minimoimaan esimerkiksi hirvieläimistä johtuvia liikenneonnettomuuksia. 

En kiellä sitä, etteikö saduilla – eläinsaduilla tai muilla saduilla – olisi vaikutusta siihen, miten maailma nähdään. Satujen kautta ihmisille on pyritty opettamaan, mikä on yhteiskunnassa hyvää ja pahaa, oikeata tai väärä. Valitettavasti saduista löytyy myös paljon kuvauksia pahoista metsästäjistä, ja toivon, ettei niitä kirjoitettaisi enempää. Esimerkiksi omasta lapsuudestani tutussa ”Kas metsämökin ikkunassa”- lorussa viaton jänö anelee lapselta turvaa sitä vaanivalta pahalta metsästäjältä. Viimeksi kieltäydyin lukemasta veljenpojalleni Myyrä ja kotka -satua, jossa ilkeä ja typerä metsästäjä yrittää tappaa myyrän kotkakaveria.

Itse olen paljasjalkainen helsinkiläinen, eikä susiongelma kosketa minun arkielämääni. Metsästysharrastusta se kuitenkin rajoittaa jonkin verran, sillä koirakokeisiin ja metsästykseen osallistuminen susialueilla jännittää minua joka kerta. Lisäksi pystyn helposti samaistumaan koiransa susille menettäneiden ihmisten suruun. Muistan vieläkin elävästi, kun keräilin kotkan tappaman pystykorvani kappaleita kymmenisen vuotta sitten kesämökiltämme. Toki ikäviä vahinkoja voi sattua myös kaupungeissa. Koira voi jäädä auton alle tai syödä ihmisien asettamia myrkkyansoja.  Kaikkeen ei voi aina varautua. Silti olen sitä mieltä, että vahinkojen määriä tulisi voida ennaltaehkäistä mahdollisuuksien mukaan. Suden kestävä metsästys ja koirankäyttö metsästyksen apuna vähentäisivät myös suden aiheuttamia koiravahinkoja. Jos susi opetetaan jälleen pelkäämään sekä ihmistä että koiraa, suden ja ihmisen rinnakkaiselo voisi sujua jatkossa nykyistä paremmin.

Koirankäyttö sudenmetsästyksessä vähentää myös koiriin kohdistuvia susivahinkoja. Kuvassa Brit-koira, joka ajoon Ilomantsi-Tuupovaaran naarassusi lopulta ammuttiin.