Hektinen ja hyvinkin nopeasti tietoa välittävä nykyaika on koulutuksenjärjestäjän kannalta monellakin tapaa haastava. Asioita lennähtelee sinne ja tänne. Milloin on uusi strategia valmisteilla, milloin halutaan käynnistää projekti. Erityinen ilmiö ovat jokapaikkaan tupsahtavat asiantuntijat. Pitkään ammattia opettanut kollega sanoi joskus suu lievässä virneessä, että nykyään asiantuntija termi jakautuu kahteen pääluokkaan : A) henkilöihin jotka ovat kuulleet asiasta = asiantuntija B) henkilöihin jotka ovat nähneet asian = erityisasiantuntija Koska metsästyskeskusteluissa vetäistään estradille aina jollakin tavalla vastakkainasettelu niin asiantuntijaa, 'asiantuntijaa' ja vielä niitä erityissellaisia löytyy huomattavassa määrin. Niin televisioon, radioon kuin netin enemmän tai vähemmän leiriytyneisiin keskusteluryhmiin. Ilo on tietenkin siinä, että maassa on innostusta ja asiantuntemusta tärkeissä asioissa. Jossakin vaiheessa jää kuitenkin asiantuntijoiden lisäksi kaipaamaan hieman vanhahtavaksi käynyttä termiä ammattimies. Nykyään tosi ammattihenkilö lienee korrekti termi koska osaaminen on sukupuolineutraali laji jos mikä. Mikä se sellainen ammattimies tai -henkilö oikein on? Asiantuntijoista poiketen ammattilainen on tehnyt asioita. Käsillään rakentanut, nylkenyt, paloitellut ja taas kerran sama uudestaan. Vähän työmaasta riippuen metsästyksen ammattihenkilöillä on nykyään kovin epätrendikästä pitkän linjan kokemusta, kantapään ja lukemattomien erehdysten kautta opittua, tyylikkäästi hiljaiseksi tiedoksi ristittyä osaamista. Tyypillistä on se, että kun sellaiselle kaverille kilautat niin neuvot ovat melko suoraviivaisia ja ilman sanahelinää. Puuttuu paljon termejä kuten 'saattaisi olla', 'uusimman tutkimuksen valossa', 'tätä ei ole tutkittu tarpeeksi ' ja muuta sellaista mukavaa. Ammatillisen opetuksen tarkoitus kaikkinensa on saatella turvalliselle ja osaavalle ammattihenkilön uralle ihmisiä, jotka tekevät. Kun alkuun pääsee, niin työ opettaa tekijäänsä lisää. Siksi on oleellista tehdä asiat opastetusti itse. Ihan omat kädet liaten. Koska kukaan ei ole seppä syntyessään niin virheitä tulee runsaasti. Niin pitääkin tulla! Kolhujen kautta opittu pysyy paremmin muistissa. Niinpä käsin, työkaluin ja vippaskonstein tehtävää työtä on opetettava tekemisen kautta. Asiasta pitää tietää, mutta tiedon muuttaminen osaamiseksi vaatii tekemistä. Oikein mielellään sellaisten pitkän linjan ammattihenkilöiden kanssa, joilla ei mene sormi suuhun arjen tuulessa ja tuiskussa. Siksipä vieroksuttavaa riista-alan koulutuksessa ammatillisesti on etäopiskelu, moodletehtävät, referaatit, asioiden käsittely verkossa ja muu hieno meno. Ne sopinevat asiantuntijoiden koulutukseen. Tulee vain pirun paljon fiksuja, jotka osaavat viisastella asian tiimoilta, mutta vähän sellaisia jotka osaavat tehdä oikeasti. Ammattitaito ja asiantuntemus kun eivät oikein nykytermein kohtaa toisiaan. Pysytäänpä siis koulutuksessa asiassa ja tehdään jutut tarpeeksi monta kertaa. Ei sitä muuten voi ammatilliseksi koulutukseksi sanoa.