Runo;

Vanha hirvimies ja suuri harmaja koira

 

Vanha hirvimies tornissa istuu, nuokkuu räntäsateessa marraskuisessa.

Palaa muistoihin luo nuoruuden, ajoketjuun vanhanaikaisen.

Äkkiä!, metsän hiljaisen marraskuisen, rikkoo askellus suuren eläimen.

Vanhan hirvimiehen ahtaat suonet, verestä venyy ja paisuu.

Astuu metsän valtias suuri sarvipäinen hirvi, luo hirvitornin.

Perässä hirven, juoksee suuri harmaja koira, korvat luimussa, silmissään ahnas katse.

Väsynyt, mutta uljas hirvi katsoo hetken vanhaa hirvimiestä.

Vanha hirvimies nostaa aseenkin jo vanhan, miettii hetken…

Terävä ääni!, rikkoo metsän marraskuisen, sarvipää hetken, loppuko oli elo tässä.

Uljas sarvipäähirvi varovasti askeleen ottaa, ottaa toisenkin.

Hetken lyhyen vanha hirvimies ja metsän valtias katsovat vielä toisiaan.

Metsään marraskuisen katoaa uljas sarvipäähirvi.

Radiopuhelimen lyhyt ääni, kysyi, kuka ampui, mikä kaatui?!

Vanha hirvimies vastaa. - Minä ammuin, suuren harmajan koiran.

Johtaja vastaa - Eihän meillä ollut koiria mukana ajossa!

- Ei ollutkaan koiria. Vastasi vanha hirvimies.

 

Asko Lampinen marraskuussa 2016 Muhos