Hirvihommissa Suomussalmella

Pienriistan pariin pääsee Suomessa helposti, mutta porukalla tehtävä hirvijahti vaatii jo vähän järjestelyjä ja lauman suhtkoht tolkuissaan olevaa porukkaa. Olen ollut hirviporukassa vuodesta 2012 ja vaikka työreissut meinasivat tärvätä suunnitelmat, pääsin tänäkin vuonna nauttimaan Suomussalmen komeista maisemista ja jahtitunnelmista hyvässä seurassa.

Tänä vuonna hirvenmetsästys alkoi viimeistä kertaa syyskuun viimeisenä lauantaina. Muu seurue oli ollut heti aloituksessa, mutta työkiireet olivat pitäneet minut pääkaupunkiseudulla ja pääsin itse lähtemään jahtiin vasta seuraavana viikonloppuna. Lupia oli onneksi vielä yksi jäljellä. Suuntasin oman autoni kohti Suomussalmea neljän aikaan perjantaiaamuna. Parin tauon ja kauppareissun jälkeen olin perillä viideltä iltapäivällä. Nopea kamojen purku ja jahtiromujen järjestäminen valmiiksi seuraavaa aamua varten ja illalla pikaisesti saunaan. Tästä se lähtee!

Lintujahdissa suosin yleensä mahdollisimman kevyttä varustusta, mutta hirvijahti vaatii melkoista tarvikemäärää. Meillä käytetään koirien seuraamiseen Trackerin pantoja. Ohjelmaan on lisätty metsästysalueen rajat ja jokainen porukan jäsen rekisteröi itsensä metsästystä varten perustettuun ryhmään, jolloin koirien seuraamisen lisäksi kartalta näkee myös passimiesten paikan. Turvallisuus ennen kaikkea. 

Koiratutkan lisäksi pakollisiin varusteisiin kuuluu mm. VHF-radio ja painesiteellä varustettu ensiapupakkaus. Edellisten lisäksi reppuun on hyvä pakata kuulosuojaimet ja vara-akku, sillä Trackerin räplääminen syö kännykän patterin loppuun pikavauhtia. Koska maastossa ollaan parhaimmillaan aamuhämärästä iltaan asti sujahtaa reppuun myös aimo tukku evästä ja varavaatetta.

Seuraavana aamuna jahtiväki kokoontui käskynjakoon jo ennen auringon nousua. Metsästyksen johtaja selitti päivän suunnitelman ja sallitun riistan. Koska alueemme suosituksissa on jo ainakin pari vuotta painotettu vasojen kaatamista, pidetään välillä "vasapäiviä", jolloin jahdetaan pelkästään hirvenvasoja. Jos vasat eivät kaadu, muuttuvat valtion suositukset ennen pitkää määräyksiksi. Tänään kuitenkin jahdattaisiin sitä, mikä koiran eteen sattuu osumaan.

Käskynjaon jälkeen veivät varajohtajat omat ryhmänsä ennalta määrätyille passipaikoille, koiramiehet päästivät nelijalkaiset asiantuntijat liikenteeseen ja jahti alkoi.

Ensimmäinen jahtipäivä sujui tutuissa merkeissä passissa palellen. Välillä kokoonnuttiin paistamaan makkaraa ja suunnittelemaan seuraavia passiketjuja. Yrityksestä huolimatta hirveä ei saatu, joten sama rutiini toistui seuraavana päivänä. Ja sitä seuraavana.

Kolmantena päivänä oli onni myötä ja ampuja valppaana. Pienehkö uroshirvi koitti pyrkiä ketjumme läpi ja yksi passimiehistä pääsi pamauttamaan. Hirvi hoidettiin yhteisvoimin lahtivajalle käsittelyyn ja seuraavat päivät vietettiin vapaamuotoisen oleskelun merkeissä sarvipään riippuessa. Itse keskityin lintujahtiin.

Mikä hirvijahdissa sitten oikein kiehtoo, sehän on pääosin paikallaan kökkimistä? Itse nautin yhteisjahdin tunnelmasta sekä koirien ja hirven kanssakäymisen seuraamisesta. Reissun kohokohdat ovat niitä hetkiä, kun passitus palkitaan. Koiran haukku sen koittaessa pysäyttää hirveä ja lähestyvä rapina puskassa nostavat pulssin tappiin. Valitettavasti se ensimmäinen oma hirvi ei ole vielä kaatunut. Ehkä ensi vuonna sitten!

PS. Jos peruslenkin järsiminen alkaa pikku hiljaa tympiä, kannattaa taukoruokana kokeilla vaikka lihapiirakkaa, lämpimiä voileipiä tai erikoisempia makkaroita kuten ryynäriä tai riistamakkaraa.