Se täydellinen riistaresepti

Kun ensimmäinen syömäkelpoinen elikko päätyy eräksi, pääsee metsästäjänplanttu tutustumaan kyökin puolella aseistetun retkeilyharrastuksensa kakkosvaiheeseen. Koska tässä vaiheessa metsästäjänuraa hyllyltä tuskin löytyy vielä sataa riistakokin keittokirjaa, siirtyy kokkikokelaamme nopeasti kaivamaan reseptejä netistä. 

Kun "sorsa keitto resepti", "näätämunakas" ja "rusakkopihvi" eivät Googleen syötettynä tuota luotettavan tuntuisia tuloksia iskee epätoivo ja katse keskittyy viimeiseen oljenkorteen: Facebookin keskustelupalstoille. Se on kamala virhe jota kenenkään ei koskaan tulisi tehdä.

Katsos, verrattuna pelkkää brasilialaista sisäfilettä popsivaan tavikseen, metsästäjälle riista on pyhää ja pitää käyttää mahdollisimman tehokkaasti. Vaikka väkisin.

Mikään kokkaustapa mihin normaali kotikokki pystyy ei ole hipsterijaagarille tarpeeksi. Jos kyselet netissä mitä hyvää teerestä voi tehdä, ei resepti tyssää rintapaloihin ja koipiin. Kaulasta, luista ja siiventyngistä keitetään lihaliemet ja pataan pitää vähintään sujauttaa paraatipalojen lisäksi elikon maksa, kivipiira ja sydän.

Vaikka kammoaisit sisäelimien syömistä, ei äkistely kannata. Internetin mielestä kapoinen käyttöaste kertoo huonosta varhaiskasvatuksesta ja maksanvihaajan tulisi välittömästi ripustaa torrakkonsa naulaan ja siirtyä järsimään voikukkia.

Paatunein eräkokki käyttää varmasti linnusta suoletkin makkarantekoon, veistää nokasta aterimet ja painuu appeen jälkeen nukkumaan teerenhöyhenillä täytetylle patjalleen.

Kun koko elikko silmineen päivineen on Facebookin avustuksella päätynyt pataan on maustamisen vuoro. Se on helppoa: niitä ei käytetä. Koska ennenkään ei käytetty.

Mustapippuri, suola ja nyrkillinen katajanmarjoja maustaa valtaosan riistaruuasta. Se johtuu siitä, että kaikki muu peittäisi riistan jalostuneen maun alleen. Koita nyt siinä sitten selittää, että mielestäsi hirvi maistuu lähestulkoon naudalta ja että katajanmarjat saavat kaiken maistumaan vanhalta giniltä. Meidän perheessä katajanmarjoista päästiin eroon noin viidennen hirvipadan tienoilla kun vaimo ei enää suostunut katajapatoja syömään.

Ainoa poikkeus körttiläiskokkaukseen on puristikulinaristin asenne maitotuotteisiin. Kun mausteet on annosteltu kevyellä kädellä ja riista maistuu siltä itseltään, voi Tapion annin huoletta paistaa kilossa voita ja hukuttaa kermakylpyyn.

Eräkokkauksen kulttuuri on kuitenkin muuttumassa: Herlevi töräyttää televisossa fasaanit tehosekoittimilla hampurilaispihveiksi ja metsästyslehdistä löytyy riistalihalle sovellettuja itämaishenkisiä reseptejä. Vaihtelu virkistää vaikka perinteille on edelleen paikkansa. Ensimmäistä riista-ateriaansa kokkaavalle suosittelen itsekin pitäytymään pelkistetyssä perusruuassa. Sisäelimiäkään ei kannata kammota, niistä syntyy vaikka lämmin voileipä kotikokin palkinnoksi.

PS. Jos kaipaat hyvää reseptiä jänikselle niin suosittelen lämpimästi tsekkaamaan Nyhtöjänispata à la Metsälle -reseptini