Rautojen ensinapsaus

Pääsin tänään käymään pitkästä aikaa rautakierroksella. Edellisestä olikin jo ehtinyt vierähtää lähes kolmisen viikkoa joka alkaa olla jo turhan pitkä aika kierrosten välillä. 

Strategiani rautojen sijoittelulle on laiskahko: olen raudoittanut lähes koko jänisten metsästyksessä käyttämäni alueen niin, että raudat ovat hyvin lähellä teitä ja siten helposti tarkistettavissa. Raudat tulee tarkistettua jänisjahdin lomassa ja kierroksen käyminen ei ota kohtuuttomasti aikaa. 

Viime vuonna työnsin pönttöjeni pohjalle mitä kaupasta sattui tarttumaan kouraan. Se toimi sillä saalistakin saatiin loppukaudesta yhden näädän verran. Tänä vuonna tuplasin rautojen määrän ja ajattelin samalla tehostaa syötitystäkin. Lihaa toki käytettiin edelleen, mutta alkuhajustin kaikki seitsämän rautalaatikkoa lämpimässä hapantuneella ja kuolemalta tuoksahtavalla naudan verellä. Lisäilen hajua laatikoihin tarkistuskierroksen yhteydessä suihkuttamalla lisää verta suihkupullosta. Luulisi haisevan hyvälle näädän nokkaan.

Tällä kierroksella oli käynyt tuuri. Yhdessä viime kerralla lisäämässäni vaneripöntössä olivat raudat napsaneet ja yksi munarosvo oli siirtynyt ajast aikuisuuteen. Ensimmäisen näätäsaaliin saaminen näin pian oli yllätys, sillä olin kuvitellut ihmisen hajun pitävän elukat etäällä vielä tovin verran. Ehkä verellä läträäminen oli häivyttänyt tuoksuni siinä määrin, että ansa oli houkutteleva.

Jäätyneen näädän irroittaminen raudoista ei nähtävästi ole aina triviaali juttu. Läheltä piti, että raudat näätineen olisi pitänyt ottaa autoon sulamaan ja rautalaatikko olisi jäänyt tyhjän pantiksi seuraavaan kierrokseen asti. Tälläistä ongelmaa varten olisi hyvä olla yhdet vararaudat matkassa.

Saaliiksi saatu yksilö luopuu takistaan pikapuolin. Turkin joko suolaan huolella kuten viime vuonna tai hankin viimeinkin taanan ja opettelen käyttämään sitä. Taljat laitan sitten erissä parkittavaksi kunhan näätiä ehtii kertyä enemmän.