KARJALAN ERÄPERINNE KANSIEN VÄLIIN

Karjalaisesta eräperinteestä on julkaistu monipuolinen tietoteos.

KARJALAN ERÄPERINNE- Luovutetun Karjalan metsästyksen ja kalastuksen kulttuurihistoria -kirjan tekijäjoukko koostuu Suomen ja Karjalan erätalouden johtavista tutkijoista ja asiantuntijoista.

Teos kokoaa yhteen Karjalankannaksen, Laatokan Karjalan ja Raja-Karjalan metsästyksen ja kalastuksen rikkaan ja monivaiheisen kulttuurihistorian kivikaudesta 2000-luvulle asti. Kirja on suunnattu jokaiselle luovutetun Karjalan historiasta ja perinteestä kiinnostuneelle lukijalle, karjalaiselle kotiseutuväelle ja alueella retkeileville matkailijoille.

Luovutetun Karjalan historiasta ja kulttuurin osa-alueelta on kirjoitettu sadoittain muistelma-, tieto- ja kyläteoksia. Eränkäynti, metsästys ja kalastus, tuodaan niissä esiin yhtenä osana Karjalassa vallinnutta elämänmenoa, mutta yksinomaisesti karjalaiseen eräteemaan pureutuvaa julkaisua ei ole kuitenkaan kirjoitettu ennen tätä.

Perinneseura julkaisijana

Tietoteoshankkeen alkuunpanijana on toiminut Kuparsaaren Metsästysseura ry, joka on luovutetun Karjalan ja siirtokarjalaisen eräperinteen vaalimista varten perustettu yhdistys. Seura oli aloitteentekijä vuosina 2014–16 toimeenpantuun Karjalaisii erätarinoi kerruu -hankkeeseen, jonka toteutti Suomen Metsästysmuseo tukijanaan Karjalan Liitto. Hanke tuotti metsästysmuseolle arvokasta aineistoa, mutta on selvää, että hanke toteutettiin vuosikymmeniä liian myöhään. Sotaa edeltäneen ajan aikuisena kokeneet erämiehet kokemuksineen ja tietoineen olivat jo paremmilla metsästysmailla.

Keruussa saatujen tarinoiden ja muisteloiden taustoittamiseksi ja historiallisen ulottuvuuden laajentamiseksi perustettiin kirjahanke, jonka toimituskuntaan tulivat aloitteentekijäseuran lisäksi Suomen metsästysmuseoyhdistyksen ja Suomen kalastusmuseoyhdistyksen sekä Karjalan Liiton edustajat.

Kirjan päätoimittaja on filosofian tohtori Tuija Kirkinen, jonka päätyö on Helsingin yliopiston Kulttuurien osastolla.  Kirja rakentuu 18 eri kirjoittajan artikkeleista. Kirjoittajakunta koostuu Suomen ja Karjalan erätalouden johtavista tutkijoista ja asiantuntijoista.

Vaikka hankkeeseen lähdettiin liikkeelle metsästyksen näkökulmasta, on kalastukselle annettu teoksessa suuri painoarvo. Kalalla oli merkittävänä elannon antajana metsästystä huomattavasti suurempi vaikutus karjalaiseen elämänmenoon.

Kirjan korkeatasoinen kuvitus on hankittu eri museoiden kuva-arkistoista.

Eräkulttuurista monipuolisesti

Teos alkaa jääkaudesta ja sen jälkeisestä eläimistön ja ihmisen saapumisesta Karjalaan. Tältä ajalta tunnetuin arkeologinen helmi on Antrean verkkolöytö, mutta arkeologian keinoin on selvitetty laajasti myös muuta tietoa eläimistön ja aluetta asuttaneen ihmisen suhteesta.

Omat lukunsa saavat muinaiset pyynnin merkit maisemassa ja kalevankielisissä erätarinoissa.

Pyynnin kohteita, sen monia muotoja ja pyyntitapoja käsitellään niin metsästyksen kuin kalastuksen osalta. Riistakannat ovat muuttuneet vuosisatojen kuluessa, saalista on pyydetty sekä pyssyllä että paulalla. Laatokan ja Suomenlahden hylkeillä on ollut tärkeä merkitys rannikoiden eränkäynnissä. Suurpedot ja 1800-luvun susisurmat saavat oman huomionsa.

Karjala oli kalastusmaakunta, sen vesien kalakannat rikkaat ja karjalaiset olivat edelläkävijöitä Suomen kalatalouden kehittämisessä.

Mielenkiintoisia ovat tiedot, että Karjala tarjosi ylellisyyttä ja eräelämyksiä myös kaupallisesti. Turkiksia tuotettiin, helmiä kalastettiin ja metsästyshaukkoja kasvatettiin. Lohenpyyntiä tarjottiin urheilukalastajille lohijoilla ja karhunkierroksia myytiin varakkaille metsästysturisteille.

Eräkäyntiin liittyvä lainsäädäntö saa katsauksensa ja metsästyksen ja kalastuksen sotaa edeltäneitä alan yhteisöjä esitellään. Kalastuskunnat syntyivät hallinnoimaan yhteisiä kalavesiä ja kalastajainseurat ajoivat kalastajien etuja. Riistavarojen kestävyydestä alettiin kantaa huolta ja riistamaille haettiin järjestystä metsästysseuroja perustamalla.

Sota ajoi eräperinteen evakkoon

Sota toi suuren häiriön erätoiminnoille niin ammatillisesti kuin harrastuksenakin. Armeijan ruokahuollossa metsästyksellä ja kalastuksella oli kuitenkin merkityksensä, siitä on kirjassa oma mielenkiintoinen tarinansa.  

Kalavedet ja metsästysmaat jäivät lopulta rajan taa. Karjalainen eräperinne kuitenkin jatkui, niin kuin siirtokarjalaisten elämä muutenkin; optimismi säilyttäen. Siirtokarjalaiset löytävät uudet metsästysmaat ja kalavedet Kanta-Suomesta ja karjalainen perinne sulautuu osaksi Suomen eräkulttuuria, sitä kehittämään ja vahvistamaan.

Myös karjalaisen ruokaperinteen erityispiirteitä esitellään kalaan ja riistaan soveltaen.  

Teos päättyy luontoretkelle Karjalaan. Luovutetun Karjalan monet arvokkaat luontokohteet säilyivät neuvostoajan harvan asutuksen aikana koskemattomina ja ovat edelleenkin hienoja luontomatkailukohteita.

Karjalaiset säätiöt rahoittajina

Karjalaiset säätiöt ovat tuellaan mahdollistaneet kirjahankeen ammattimaisen ja tieteellisesti korkealaatuisen totuttamisen. Hankkeen päärahoittaja on ollut Karjalan Kulttuurirahasto. Suuren panoksen hankkeeseen ovat antaneet Karjalaisen Kulttuurin edistämissäätiö, Vuoksen Säätiö ja Teollisuuden- ja liikkeenharjoittajain Seura Pamaus ry sekä Raija ja Ossi Tuuliaisen Säätiö. Myös karjalaiset pitäjäsäätiöt; Kirvu-Säätiö, Rauta-Säätiö, Teri-Säätiö ja Vpl. Pyhäjärvi-Säätiö ovat avustaneet hanketta.

Kirjan markkinointi Karjalan liiton kautta

Kirjan saa myös Eräverkosta: https://www.eraverkko.fi/kauppa/kirjat/karjalan-eraperinne-tietoteos