KOIRAPAIKANNUS KEHITTYY JATKUVASTI

Kun aloitin ajavien koirien kanssa 1980-luvulla ensimmäinen hakulaiteeni oli Riihimäen Sanomat, johon laitetulla ilmoituksella etsin ketun perään lähtenyttä beagleäni. Lehti-ilmoitus toimi. Koira palasi naapurin navettaan muutaman päivän päästä ilmoituksesta. Koira oli retkellään lihonut ja oppinut tupakoimaan, koska haisi tupakalle. Ilmeisesti koiran talteen ottanut hyväsydäminen ihminen oli säikähtänyt ilmoitustani ja laskenut koiran menemään tai sitten ajurini oli saanut täyshoidosta tarpeekseen ja lähti etsimään isäntäänsä.

Sanomalehti-ilmoituksesta radiosuuntimaan

Sen verran huolta ja ajokilometrejä tuo tapahtuma aiheutti, että sen jälkeen en ole tarkoituksella laskenut ajavaa koiraa metsään ilman jonkinlaista paikannuslaitetta.

Viime vuosituhannella ne olivat radiosuuntimiseen perustuvia ”haravatutkia”, joilla koiraan kiinnitetyn radiolähettimen signaalin suunnasta ja voimakuudesta saattoi päätellä koiran likimääräisen sijainnin.

GPS-tieto ensin tekstiviestillä ja nyt netin palvelimelta

Tämän vuosituhannen alkuvuosina tulivat ensimmäiset GPS-paikannukseen ja puhelinverkkoihin perustuvat laitteet. Tekstiviesteillä tapahtuneesta tiedonsiirrosta siirryttiin 2010-luvulle tultaessa GPRS-pohjaisen tiedonsiirron ja seurantapalvelimien käyttöön, jotka mahdollistavat lähes reaaliaikaisen seurannan. Oleellinen osa tässä kehityksessä on tietysti karttapohjien ja ohjelmistojen kehitys, joiden maastokäytön on mahdollistanut älypuhelinten ominaisuuksien huikea kasvu.

Kolmas laitetyyppi ovat paikallisella VHF-yhteydellä toimivat GPS-laitteet, jotka ovat puhelinverkosta riippumattomia. Niistä minulla ei ole henkilökohtaisi kokemuksia, mutta ne ovat yleistyneet erityisesti lähietäisyydellä toimivien korien paikannuksessa. VHF:n kantavuus kun on rajallinen.

Koiran pitää edelleen selivitä itsekin metsästä

Paikannuslaitteiden toimintavarmuus on askarruttanut vuosien varrella.  Paikantimen tekninen toimintahäiriö, GSM-verkon tai palvelimen vika tai paikantimen putoaminen koiran liiveistä tai kaulasta palauttaa jahtimiehen ja myös koiran menneiden aikojen olosuhteisiin. Jos kummallakaan ole harjoiteltua toimintamallia tilanteeseen, iskee paniikki.

Sen vuoksi on tärkeää, että pentukoira pitää edelleenkin opettaa palaamaan omia jälkiään lähtöpaikkaan. Koulutettavaa nuorta koiraa ei saa mennä noutamaan hukalta tai päättyneeltä ajolta. Koira ei saa tottua siihen, että se noudetaan metsästä, hortoileepa se mihin tahansa. Tähän virheeseen on suuri houkutus, kun on kiire joko uuteen ajoon tai kotiin. Sitten kun tietää, että koira osaa palata takajälkeen kotimatkalle, sen voi kopata kiinni kun siihen tarve on.

Takajälkeen paluuta kannattaa aika ajoin testata ja seurata paikantimesta. Silloin ei joudu paniikkiin jos tekniikkarikko iskee

Omaksi paikannuslaitteiden merkikseni valikoitui 33 vuotta sitten alan pioneereihin kuuluva Tracker. Sen tarjoamat tuotteet ovat sen jälkeen tarpeeni täyttäneet ja siksi olen merkissä pysynyt.

Olen kuunnellut koiramiesten keskustelua tutkamerkkien paremmuudesta. Itse en siihen pysty osallistumaan, kun ei ole kokemusta niiden eroista. Ainoa poikkeus merkkiuskollisuudestani oli ensimmäinen suomalainen GPS- pohjainen paikannuslaite, joka syntyi  Pointerin ja puhelinvalmistaja Benefonin yhteistyössä. Sekin laite toki toimi, mutta sen suurin merkitys lienee ollut siinä, että se kiritti koirapaikanninfirmat uusille kehitysurille. Pointerhan on  nyttemmin sulautunut Trackeriin.

Laitevalmistajien yhteistyö palvelee metsästäjää

Suurella tyytyväisyydellä ole tervehtinyt tutkavalmistajien yhteistyötä siinä, että ovat kehittäneet ristiin käyttöominaisuutta eri merkkien välillä. Se kun palvelee parhaiten koiralla metsästäviä jahtiporukoita. Ristiin käytön mahdollisuus onkin mielestäni keskeinen valintakriteeri, jos joku tutkamerkin valintaa harkitsee.

Operaattoreissa eroja

Matkapuhelinverkkojen kattavuusongelmat ovat koirapaikannuksessa tuttuja. Sitä karvaammin, mitä pohjoisemmas Suomessa mennään.

Esineiden Internetin puolelta tuleva Trackerin Easy -ratkaisu taklaa operaattorikohtaisista kattavuuspuutteista aiheutuvia koirapaikannuksen ongelmia. Ruotsalainen Tele2 SIM toimii kolmessa eri verkossa (Elisa, DNA ja Telia) valiten aina automaattisesti toimivimman operaattorin. Oman yhden metsästyskauden kokemukseni mukaan tuo luvattu on myös pitänyt. Easy-paikannin on pysynyt ainakin eteläisen Suomen olosuhteissa aina kartalla. Samanaikaisesti yksinomaan pääkaupungin puhelinyhdistyksestä kehittyneen operaattorin kortilla varustettu toisen koiran paikannin oli tuon tuostakin katveessa.

Vempaimista palvelun myyntiin

Aivan uusi oli myös uusimman version käyttöönoton kokemus. Se oli nimensä mukaisesti helppo. Koirapuhelimeni ei hallinnut Googletiliä ja Play-kauppaa, mutta asennus Trackerin sivuilta toimi ja kun kännykän sovellus oli päivitetty, loppu oli automaattista. QR -koodin lukemisen jälkeen tarvitsi syöttää vain koiran kutsumanimi.

Aiempaan verrattuna rumba puhelinoperaattorin kanssa jäi kokonaan pois sekä SIM-kortin hankinnassa että laskujen kanssa. Easyssa koko homma hoituu pariksi vuodeksi oston yhteydessä ja sitten myöhemmin vuotuisella lisenssimaksulla.

Markkinoinnissa on siirrytty vempainten myynnistä palvelun myyntiin. Se on hyvä

Yhteistyössä Tracker Oy:n kanssa: https://www.tracker.fi/