WWF lihaopas nosti some-sodan, mutta... MIKSI RIISTAA EI OLE KAUPAN?

WWF:n lihaopas jakoi lihat pahiksiin ja vähemmän pahiksiin ja nostatti melkoisen some-sodan.

Itse en lähde asiaa enempää spekuloimaan vaan poimin asiasta riistataloudelle merkityksellisen yksityiskohdan. Hirvieläinten liha sai vihreän valon eli luokiteltiin vain pikkupahikseksi: Jos lihaa syöt niin syö riistaa.

Riistanlihaa ei kuitenkaan tule julkisille markkinoille. Sitä ei ole ostettavissa. Mutta miksi?

Ensimmäinen tosiasia on, että kotimaamme tuottaa riistanlihaa vähän. Hirvieläinten liha kattaa metsästysmääristä riippuen vain 2-4 % nykyisestä lihankulutuksesta.

Toinen tosiasia on, että riistanliha kulutetaan metsästäjien lähipiirissä. Julkisille markkinoille sitä tulee häviävän vähän. Vain kourallinen kaupallisia riista-alan toimijoita, jotka itse omistavat metsästysmaansa, pystyy tekemään julkista riistanlihakauppaa.

Suomalaisen riistan tuotantoalueet eli metsästysmaat ovat lähes täysin metsästysseurojen hallinnassa. Yleishyödyllisellä periaatteella toimivien yhdistysten tarkoitus on tuottaa eräpalveluita jäsenistölleen. Vaikka riistan lihaa tai metsästysmahdollisuuksia riittäisi julkisillekin markkinoille, asialle on selkeitä asenteellisia, taloudellisia ja juridisia esteitä. No, mitä ne ovat?

Metsästysseura on yleishyödyllinen yhdistys. Se voi ilman veroseuraamuksia hankkia varoja vain yleishyödylliseen toimintatarkoitukseensa. Jos riistan tai metsästyksen myynti ylittää tietyt verottajan määrittelemät rajat, myynti muuttuu liiketoiminnaksi. Seurasta tulee liiketoiminnan osalta arvonlisäverovelvollinen ja tuloksesta on maksettava tuloveroa. No, vaikka verotuksen jälkeen seuralle jäisi merkittävää lisätuloa, kynnys muuttaa harrasteluontoinen seuran johtaminen ja taloushallinto yritystoiminnan edellyttämälle tasolle vieroksuttaa. Siihen ei välttämättä ole osaamistakaan. Esimerkkejä tallaisesta yhdistyksen muodonmuutoksesta löytyy kuitenkin urheiluseurapuolelta. Kasvavat toimintakulut ovat tehneet urheiluseuroista ”urheiluyrityksiä”.

Jos tuo edellinen ei ole este, törmätään välittömästi seuraavaan. Metsästysmaat ovat seurojen käytössä suurelta osin maksutta tai muodollista korvausta vastaan. On luonnollista, että jos vuokramies alkaa harjoittaa liiketoimintaa toisen maaomaisuudella, siitä olisi maksettava maanomistajalle objektiivisesti oikeudenmukainen korvaus. On esitetty malleja riistanlihan tuottoon perustuvasta vuokran määrästä, mutta kun sen taloudellisen merkityksen on arveltu olevan nappikaupan luokkaa, asia on jäänyt keskustelun asteelle. Riistan myynnistä on parempi pidättäytyä.

Positiivista on, että riistaa toki käytetään maanvuokran maksuvälineenä. Se laajentaa riistanlihan käyttäjäkuntaa hiukan metsästäjäkunnan ulkopuolelle.

Lihahygieniasäädöksiä tarjotaan usein selitykseksi riistanlihan liikkumattomuudelle. Itse en tätä allekirjoita. Kokemukseni mukaan riistaministeriö ja Evira ovat viime vuosina muokanneet säädösten vaatimukset maalaisjärjellä toteutettavaan tasoon. Jo riistanlihan maineenkin kannalta on tärkeää, että asia on kuitenkin riittävästi ohjeistettu ja omavalvottu. Vahäriskinenkin elintarvike voi aiheuttaa ongelmia osaamattomissa käsissä.