Metsästäjäkuva muuttuu - eläköityvän eräneuvoksen testamentti

Yhteiskunta muuttuu ja väestö keskittyy kaupunkialueille samalla kun maaseudulla väki harvenee ja ikääntyy. Suomalaisen metsästäjän stereotyyppi on ollut riistanhoitaja-metsästäjä, joka on varsinaisen metsästyksen ohessa pyörittänyt metsästysseurojen toimintaa, tehnyt riistanhoitotyötä ja riistalaskentoja. Hän on aktiivisuudellaan rakentanut harrastusmahdollisuuden metsästysseurassa toimiville ja sosiaalista hyvinvointia alueensa kyläyhteisössä.  

Suurten ikäluokkien vanhetessa nuo toiminnan peruskivet vähenevät huolestuttavasti ukkoutuvissa metsästysseuroissa. Kuka kohta vetää hirvet metsästä? Kuka korvaa hupenevan talkoojoukon? Seurojen nuorisotyö tuottaa toki tulosta mutta vain seuran lähipiirissä – kaupungistuneet serkut jäävät sen ulottumattomiin. Valtaosassa seuroja aktiivitoimijoiden ikäpoistuma on suurempaa kuin nuorten mukaan tulo.

Metsästys kiinnostaa kuitenkin myös urbanisoituvaa suomalaista.  Jos lähipiiri ei ole ohjaamassa erälle lapsesta, innostus saattaa syntyä vasta aikuisiällä. Työ ja perhe sitovat nykypäivän suomalaista, mutta jo asuinpaikastakin johtuen täyspainoinen osallistuminen metsästysseuratoimintaan on lähes mahdotonta. Perinteisen suomalaisen metsästäjätyypin rinnalle voidaankin sanoa syntyneen uusi urbaanin metsästäjän stereotyyppi. 

Uudelle metsästäjätyypille on luonteenomaista, että hän haluaisi lyhytkestoisempia ja vaihtelevia metsästysmahdollisuuksia vapaamuotoisessa kaveriporukassa.  Erätaitojen puutteet tunnustetaan ja kokeneempien neuvoja etsitään netistä ja ampumataitoa hankitaan nöyrin mielin ampumaradalta. Kurssittajaksi ja oppaaksi eräpolulle hyväksytään mieluusti kokeneempi harrastaja.  

Uusi metsästäjätyyppi panostaa myös taloudellisesti harrastukseensa. Jahtivarusteiden ohella hän on valmis maksamaan metsästykseen osallistumisesta tai korvaamaan kustannuksia metsästysseurojen toimijoille niiltä osin kuin hän ei itse pysty talkoisiin osallistumaan. Hän myös ostaa pidemmälle rakennettuja palveluita ja jahtipaketteja.  

Uusi metsästäjätyyppi synnyttää eräpalveluiden kysyntää. Yritysasiakkaille kohdistettua metsästyspalveluiden tarjontaa on Suomeen jo viime vuosien aikana syntynyt mutta yksityishenkilöille suunnattu tarjonta on toistaiseksi pitkälti Metsähallituksen tarjoamien lupapalveluiden varassa.

Uusia toimintamalleja pohditaan jo monilla jahtitulilla. Metsästysseurat pyörittävät suomalaista riistataloutta, mutta maaseutuyhteisöön sovitettu talkoovetoinen toimintakulttuuri ei helposti muunnu palveluiden tarjoajaksi. Rahan tulo mukaan toimintaan nostaa lisäksi heti kysymyksen metsästyksen tuottaman hyödyn oikeudenmukaisesta jaosta maanomistajien ja metsästysseuran toimijoiden kesken.

Kuka siis vastaa eräpalveluiden kasvavaan kysyntään? Samalla on ilmassa myös muita odotuksia: Maaseudun erähenkiset yrittäjät etsivät mahdollisuuksia metsästykseen ja eräpalveluihin liittyvästä liiketoiminnasta. Riistatalouden maanomistukselle tuottama lisäarvo kiinnostaa sekä maalla että kaupungissa asuvaa maanomistajaa. 

Muutosodotuksia aiheuttaa myös innostus villiruokaan. Kuluttajia kiinnostaa saada riistaa ruokapöytään, mutta nykyisillä toimintamalleilla vain pieni murto-osa päätyy metsästäjätalouksien ulkopuolelle.

Riista luo hyvinvointia. Se voisi tuottaa sitä enemmänkin, jos se jakautuisi laajemmalle aktiivimetsästäjien piirien ulkopuolelle. kaupungistuneille metsästyksestä kiinnostuneille, kuluttajille ja maanomistajille.  

Suomalaisen metsästyksen yhteiskunnallisen hyväksyttävyyden kannalta on kohtalonkysymys, että metsästyksestä kiinnostunut urbanisoituva suomalainen ei syrjäydy eräpolulta.