Hiljaa hiipien käy tie kauriin luo

Kyllä siinä alkoi vannoutuneenkin lintumetsästäjän pulssi hakkaamaan, kun tihrusti kaurispukkia ristikon läpi juuri puidun viljapellon keskellä. Sydämenjyskytystä ei yhtään helpottanut, että takana oli pummi eilisen illan hiivintäretkeltä…

 

 

Kauriita näkyi paljon, vaikka pellot olivatkin suurimmalta osin puimattomia

Aamu vaikutti metsästyksen osalta haastavalta, koska ukkosta oli ilmassa ja yöllä oli satanut reilusti. Lisäksi sade jatkui lähes koko aamun. Juuri kun sade näytti loppuvan ja aurinko alkoi pilkistellä, niin tulikin lisää vettä tonttiin. Tästä syystä pellot olivat normaalia tyhjempiä, mutta kauriita ja kuusipeuroja näkyi silti siellä täällä. Suurin osa nähdyistä kauriista oli kuitenkin naaraita, joita ei metsästetä. 

Olimme jo edellisenä päivänä käyneet tutkimassa peltoaluetta, jonka keskellä seisoi hylätty kivinavetta. Navetta näytti siltä, että se oli rakennettu kestämään ydinsota, koska sen kiviseinät olivat älyttömän paksut. Kyseisillä peltoalueilla näimme tiedustelun aikana useita kauriita ruokailemassa. 

Auringon nousu @ Gola, Puola
Erilaisia hylättyjä maatalousrakennuksia oli paljon

Saavuimme alueelle noin klo 6:20. Olimme lähteneet liikkeelle jo aamuneljältä, minkä jälkeen kiersimme muita alueita, joissa silmäilimme kauriiden lisäksi villisikoja. Villisikalaumat olivat tehneet viime aikoina paljon tuhoa paikallisten maanviljelijöiden tiluksilla, ja toive oli, että tavattaessa laumoja isoja karjuja pyrittäisiin poistamaan. Aamulla sikoja ei sattunut kohdalle, mutta illalla saimme villisioista näköhavaintoja maissipellossa. Ampumatilannetta ei kuitenkaan siunaantunut.

Jätimme auton syrjään ja lähdimme etenemään hylätyn navetan suojissa edellisen päivän havaintojen kohteina olleille pelloille. Hiipiminen oli onneksi vielä kohtuullisen viileää hommaa lämpötilan ollessa n. 15 astetta verrattuna päivän 25-30 asteeseen. Hiivimme varovasti navetan kulmalle, jossa kasvoi villinä laajoja puskia (mukana myös aina niin mukavia takiaisia ja nokkosia). Kurkistimme puskien suojasta pellolle, ja suoraan meistä oikealle n. 250 metrissä ruokaili pukki ja naaras kevyessä aamu-usvassa.

Nopea konsultaatio paikallisen oppaan kanssa ja näkemys oli selvä; vanhempi, poistettava pukki. Hetken pohdittuamme tilannetta päätimme yrittää kaatoa. Jouduimme kuitenkin ensin tekemään taktisen vetäytymisen ja kiertämään hylätyn navetan toiselle reunalle, mistä ampumatka olisi lyhyempi.

Ampumamatkat voivat pukkijahdissa vaihdella 20:sta aina 200-300 metriin

Saavuimme tiheän pusikon suojissa navetan toiselle reunalle, mistä löytyi hyvä ja suojaisa ampumapaikka. Matkaa etäisyysmittariin kertyi vajaa 200 metriä, mutta kauriit liikkuivat hiljaa meille suosiollisempaan suuntaan. Nostin lainakiväärini Blaser R8:n kolmijalan päälle, jonka antoi stabiilin alustan riistalaukaukselle. Kun pukki oli tasan 170 metrissä, opas vislasi kevyesti. Pukki seisahtui välittömästi paikalleen ja nosti päänsä miettien varmaan, mikä ihmeen ääni tuo oli. Täydelliseen sivuprofiiliin oli turvallinen suorittaa riistalaukaus. Laukaus lähti ja pukki jäi niille sijoilleen hyvän osuman jälkeen. Waidmannsheil.

Metsästyksen jumalan Tapion eräksi suoma kauris oli tällä kertaa arviolta 6-vuotias poistopukki. Poistopukki tarkoittaa yleensä sitä, että kannanhoidollisista tai terveydellistä syistä pukki poistetaan alueelta kuluvan kauden aikana. Tämän pukin sarvista olivat jo piikit hävinneet ja yleiskuntokin näytti hieman heikentyneeltä. Golan alueella harjoitetaan tiukkaa kannanhoidollista metsästystä, ja olimmekin tyytyväisiä kaatoon. Varsinaisten isojen pukkien  jahtaus olikin sitten seuraavien päivien asia, mistä löytyy lisää tietoa 6.9. ilmestyvässä Metsästys ja Kalastus -lehdessä.

P.s. Retkestä löytyy nyt video Youtube:sta https://www.youtube.com/watch?v=KsZfVfxipNU&t=23s

Golan alueella riistakannat olivat erittäin tiheät ja kauriita sekä muita eläimiä pomppi jatkuvasti tien yli

Lisää kommentti

Rekisteröidy Eräverkkoon pystyäksesi osallistumaan keskusteluihin. Rekisteröityminen on ilmaista.

Rekisteröidy »

Avainsanat

Suosituimmat

Arkisto

Tilaa blogit sähköpostiisi

Saat viikottaisen koosteen julkaistuista blogikirjoituksista suoraan sähköpostiisi.