Vaikeuksien kautta voittoon, lohenkalastusta Tornionjoella

Mulla on fiksu työkaveri, joka kertoi kerran tärkeän viisauden. Tämä viisaus jäi kerrasta mieleen, niin paikkansa pitävä se on. ”Assumption is mother of all fuckups” eli vapaasti suomennettuna ”jos oletat jotain, niin ihan varmasti homma menee pieleen”. Valitettavan usein kyseinen viisaus on todettu käytännössä pitävän paikkansa. Näin kävi myös elokuun 2017 lopussa Tornionjoella.

Olen käynyt kaksi vuotta Naamisuvannon hienon tiimin kanssa kalassa Tornionjoella. Nämä miehet todella tietävät, miten lohta kalastetaan ja kaiken lisäksi ovat helvetin mukavia! Itse olen kalastanut pääasiassa Santerin kanssa, joka on ollut molemmilla kerroilla maagisessa vireessä.

Vierailuaika on ollut molemmilla kerroilla elokuun loppu. Oppaiden taidon lisäksi kalastuksessa on ollut myös onni matkassa. Viime vuonna venekuntamme kohdalle siunaantui 11,2 kg:n kojamo ja useita pienempiä kaloja. Kojamo oli hieno kala ja tuli kyytiin jopa ilman suurempia hässäköitä noin puolen tunnin väsytyksen jälkeen. Tänäkin vuonna seurueemme sai saaliiksi useita kaloja, ja mikä hienointa, kaikki olivat kirkkaita. Naamisuvanto kirjoittaa omassa blogissaan kyseistä kaloista:

http://naamisuvanto.blogspot.fi/2017/08/kirkkaita-loppukauden-kaloja.html

Itse sain saaliiksi tänä vuonna yhden lohen. Sinänsä yllättävää, että se tuli veneeseen, koska sen verran tunarointia oli matkassa…

Santeri souti laavunrannan alapuolella ja vedessä oli seitsemän vavan pyyntiarmada. Turisimme niitä näitä, kunnes yhtäkkiä vasemmanpuolen keskivapa niiasi maltillisesti ja kela päästi varovaisen rääkäisyn. Nopeasti soutaen vastaisku ja siima varmasti kireälle. Vastaiskun jälkeen vapa ei kuitenkaan tehnyt enää mitään ja itselle tuli ainakin fiilis, että kala pääsi irti. *tana, *kele päivän ainoa tärppi ja irti. Ei auta. Ensimmäinen oletus.

Santeri himmasi hiukan soutuvauhtia ja vapa rupesi taas nytkyttää; kala onkin vielä kiinni! Äkkiä tyhjä oikeanpuoleinen laitavapa sisään. Samalla kun kelasin tyhjää siimaa sisään, tarkkailimme vapaa, jossa kala oli kiinni. Molemmat tuumasimme ääneen, että taitaa olla hauki tai ahven, kun noin vähän elämöi. Tunne oli vahva, sillä edellisenä päivänä olimme käyttäneet hyvän kokoisen ahvenen veneessä. Totesimme, että kelataan vielä keskivapa pelteineen sisään ja jätetään muut siimat ulos. ”Joo, kyllä se hauki on”, toinen oletus.

Samantien, kun sain vavan käteeni ja irti telineestä, kala otti ja lähti voimalla alavirtaan. Lohi! Ja taas *tana *kele, meillä on vielä kolme siimaa vedessä. Siinä vaiheessa olin varma, että tämä kala me vielä tunaroidaan. Nooh, yrittänyttä ei laiteta.

Santeri kiersi oikealta puolelta veneen perään kelaamaan tyhjiä siimoja ylös. Lähdin kelaamaan siimaa sisälle ja muutaman kammen kierron jälkeen siima löystyi. Mitä helvettiä, nytkö se pääsi irti? Ei, vaan kala tulee syliin ja ui täysillä venettä kohti! Kyllähän siinä meinasi jo tulla lämmin, kun pilkkihaalarissa kiersin kampea minkä kerkesin. Kala ui ylävirtaan veneen vasemmalle puolelle juuri, kun Santeri sai viimeiset siimat pois vedestä ja laski vavat laidan sisäpuolelle. Samalla siima kiristyi ja kirkas lohi otti pari peräkkäiset hypyt yhtä raivokkaasti kuin työläinen mätkypäivänä.

Kala pysyi kiinni ja lähti uimaan veneen alle. Yritin taiteilla minkä kerkesin, mutta kala vänkäsi itsensä väkisin virtaa hyödyntäen veneen alle. Eikä tietenkään aikaakaan, kun siima oli kiinni potkurissa.  Ei saatana. Santeri hyökkäsi siiman kimppuun ja sai siiman ohjattua niin, että kala pääsi uimaan alavirtaan veneen oikealle puolelle. Siinä samalla siimaa irroittaessaan, hän elämöi veneen perässä kuin paraskin sambatanssija ja osui yhteen laidalle kiireesti pudotettuun vapaan. Vapa hyppäsi siinä samassa iloisesti yli laidan. Ei saatana.

Pidin yhdellä kädellä kiinni vavasta, jossa kala oli ja samalla dyykkasin kiinni laidan yli menneeseen vapaan. Sain juuri kärjestä kiinni, ennen kun vapa meni ihan uppeluksiin. Huh. Toistin edelleen mielessäni: jos tämä kala tulee ikinä ylös, se on pieni ihme.  Santeri sai myös uimassa olevasta vavasta kiinni ja lopulta turvallisesti veneeseen. Kala pysyi edelleen kiinni, vaikka siima pääsikin löystymän tässä sekoilussa. Kun sain siiman taas kireälle, oli selvää, että myös kala rupesi olemaan jo loppu. Hyvä sinänsä, koska niin olivat miehetkin. Haavi oli tietenkin kiinni ihan kaikissa ulokkeissa mitä veneessä vaan voi olla, mutta lopulta sekin saatiin veteen ja kala ylös. Pappi löytyi nopeasti ja kiitimme 2,8 kg:n kalaa taistelusta. Päätimme myös nopeasti, että kerrotaan kysyttäessä mihin kala otti, mutta ei niinkään siitä, miten väsytys sujui. Eihän sitä kuittailua kukaan kestäisi.

Tästä reissusta jäi mukaan tarina, jotka jo nyt naurattaa, ja hyvä muistutus, että älä ikinä oleta mitään… varsinkaan kalastuksessa.