Kalassa presidentti Trumpin etupihalla

Koko päivä täynnä actionia!

Valitettavasti presidentti Trump ei kutsunut meitä Floridan reissun aikana Mara-a-Lagoon nauttimaan Suomen itsenäisyyden kunniaksi lounasta. Tästä syystä jouduimme itse hilpaisemaan hänen etupihalleen hakemaan tuoreet ruoka-ainekset juhla-ateriaan. Ja niitähän sieltä löytyi! 

Kaiken kaikkiaan kalastuspäivä Trumpin huvilan (West Palm Beachin) edustalla ylitti odotukset ja päivästä muodostui ikimuistoinen elämys! Aamulla klo 7 satamaan ajaessamme ajattelin, että jos joku kala päätyy illalla grillille, niin olen tyytyväinen. Lopulta kaloja päätyi perkauspöydälle 14 ja vajaa kymmenen päästettiin vapaaksi. 

 

Tämmönenkin "vaatimaton" kalastuspaatti huutaa kuulemma helposti +100 000 taalaa uutena

Kalastusretkelle lähteminen West Palm Beachillä (tai Floridassa yleensä) on helppoa ja kohtuullisen vaivatonta. Tarjontaa on paljon ja usein retki löytyy nopeallakin aikataululla. Palveluita löytyy laidasta laitaan, joten ennakkotiedustelu netissä tai paikallisilta asukkailta kannattaa tehdä. Itse pyrin viimeiseen asti välttämään hyppäämästä tuntemattoman kapteenin kyytiin hetken mielijohteesta, koska silloin todennäköisyys on suurimmillaan, että palvelun laatu ja omat odotukset eivät kohtaa. 

Kun ennakkotiedustelu on tehty, niin usein retket pystyy varaamaan ja maksamaan helposti netissä.Tämän päiväiseen palveluntarjoajaan päädyin yksinkertaisen "fishing in West Palm Beach" haun jälkeen hetken Googlea tutkimalla. Arvostelut olivat kautta linjan hyviä, joten varaus oli helppo tehdä. 

Päivän kohdelaji mahi-mahi (josta käytetään myös nimeä dolphin). Tämä kala jatkoi matkaa poseerauksen jälkeen.

Päivän kalastusteema oli selkeä: kalastaa mahi-mahia (tai toiselta nimeltä dolphinia) vetämällä erilaisia vieheitä (mm. Rapalan vaappua) sekä heittelemällä eläviä/kuolleita-syöttejä ja jigejä. Reissun aikana oli mahdollisuuksia myös purjekaloihin ja tonnikaloihin (skipjack ja blacktail), joihin saatiinkin päivän aikana useita kontakteja.

Vetouistelulla haettiin ennen kaikkea kalaparvet ja hyvät kalastusalueet, jonka jälkeen siirryimme kevyiden heittovälineiden käyttöön. Taktiikka toimi hyvin ja toi aktiivisuutta kalastukseen. Pelkkä uistelu kun voi usein käydä tylsäksi. Suurin osa tämän päivän kaloista tuli kevyillä välineillä ja elävillä syöteillä, vaikka uistelukin toi tulosta.

Syöttikaloja. Pieniä käytettiin "houkuttimena" ja niitä laskettiin isommissa nipussa veneen vierestä, kun hyvä kalapaikka löytyi. Isompia käytettiin varsinaisina syötteinä koukun päässä.
Kevyillä välineillä oli jännittävää väsytellä pienempiäkin dolphineita
Jykevissä vetovavoissa kävi yksi purjekala kiinni, mutta se irtosi ensimmäisestä hypystä.

Kalastuspaikkoina toimivat tänään seuraavat alueet:​

  • Samean ja kirkkaan veden murtoalue >  raja-aluetta ajettiin edestakaisin, mutta tapahtumia kertyi vain vähän päivän aikana
  • Virran mukana liikkuvat levälautat > levälauttojen alla liikkui paljon pieniä kaloja, joita isot kalat söivät aktiivisesti. Levälautat olivat kun buffet isommille kaloille ja linnuille, joita alueella oli paljon
  • Muut virran mukana liikkuvat tavarat/ensineet/roskat > päivän paras yksittäinen kalapaikka oli pinnalla kelluva tukki. Pienet ja vähän isommatkin syöttikalat seurasivat tukkia, joka taas veti puoleensa isoja dolphineita. 

 

 

Kalastimme koko päivän levälauttojen ympärillä uistelemalla tai heittelemällä syöttiä/jigiä. Taktiikka toimi tänään paremmin kuin hyvin!
Elävä/kuollut syötti heitettiin levälauttojen viereen, missä oli nähty kaloja. Ei kestänyt kauan, kun jarru huusi iloisesti...
Päivän kovin yksittäinen kalapaikka. Täysin "random" ajotukki, jota seurasi iso parvi pieniä "syöttikaloja". Isot dolphinit jahtasivat näitä kaloja ja syönti oli erittäin agressiivista.

Päivän aikana yksi purjekala kävi kiinni, mutta se irtosi ensimmäisessä hypyssä. Näimme myös useita tonnikalaparvia pinnassa. Tonnikalojen syönti oli kiivasta, mutta jostain syystä erittäin nirsoa. Jigit tai muut syötit eivät kelvanneet ollenkaan, vaikka kokeilimme kaikenlaisia uittotekniikoita, värejä ja kokoja.. Se ei haitannut, koska päivästä muodostui puhdas dolphinien pyyntipäivä - ja niitähän riitti. 

Olen kalastanut ympäri maailmaa, mutta kertaakaan ei ole osunut tällaista syöntiä mahi-mahin osalta päälle. Kalastus oli kevyillä välineillä erittäin aktiivista ja tunnokasta. Päivän suurin kala oli 15 paunaa painava (n. 6,8 kg) keltainen torpedo, jolla menohaluja riitti pitkään. Koska välineet olivat kevyitä, niin myös kalat olivat normaalia aktiivisempia. Lähes jokainen kala otti korkeita hyppyjä ja pitkiä ulosvetoja, jotka säväyttävät aina kalastajaa. Mukava kokemus viimeaikaisten kylmänkelin jigireissujen rinnalla.

Päivän saldona 14 ylösotettua kalaa ja vajaa 10 vapautettua.
Päivän suurin n. 15 paunainen terhakas kala

Reissun jälkeen kaikki kalat fileoitiin ja siirrettiin mukaanotettuun kylmälaukkuun jäiden sekaan. Kylmälaukku kannattaa jenkeissä ottaa aina mukaan reissulle. Tämä tekee mahdollisen saaliin siirtelystä helppoa. Jäitä saa helposti lähes jokaisesta pienemmästäkin marketista ja usein kalastuspalvelun järjestejät huolehtivat sitä reilusti paikalle jo etukäteen. Kaikki perkuutähteetkin kaloista menivät paikaillisille, jotka vartavasten tulivat hakemaan niitä kalastusatamista. Tähteistä keitetään erilaisia kalaliemiä.

Mahi-mahi on itsessään vaaleaa, tiivistä ja miedon makuista kalaa. Itse grillasimme osan ja osasta teimme paikallisten suosimia "fish fingersejä". Molemmat olivat erittäin hyviä, suosittelen kokeilemaan vaikka hauesta. Yritän kaivaan reseptin tänne myöhemmin.

 

Mahi-mahi on vaalea ja hyvin tiivisrakenteinen herkullinen ruokakala
Päivä loppui grillattuun mahi-mahiin

Kalastustusretken järjesti Captain Willie's Fishing Charter (www.captwillie.com). Kapteeni oli erittäin ammattitaitoinen ja hauska seuramies. Koko päivä sujui paremmin kuin hyvin, kun kalatkin olivat erittäin yhteistyökykyisiä. Kuuden tunnin reissu maksoi 350 $ + tippi, joka oli mielestäni kohtuullinen kustannus varsinkin, kun kalastajia oli tänään mukana yhteensä kolme. 

Jos sinulla on mahdollisuus kalastaa West Palm Beachin alueella, niin Captain Willie's Fishing Charteria voi vilpittömästi suositella!

Pari erilaista mallia kalastuspaateista... molemmissa on varmasti kivaa!

Lisää kommentti

Rekisteröidy Eräverkkoon pystyäksesi osallistumaan keskusteluihin. Rekisteröityminen on ilmaista.

Rekisteröidy »

Avainsanat

Suosituimmat

Arkisto

Tilaa blogit sähköpostiisi

Saat viikottaisen koosteen julkaistuista blogikirjoituksista suoraan sähköpostiisi.