Kylmän kangistamat

Eräverkon porukan kolmas tai neljäs tai.. (kuka näitä nyt laskee) kanalintujahti suuntautui valtion maille Itä-Suomen maisemiin Lieksaan ja Ilomantsiin. Tarkemmin sanottuna alueina toimivat 7638-Elimo-Kitsi-Piilo ja 7652-Ilomantsi. Jahtiin lähdettiin erään sukulaismiehen kutsumana ja paikalle saapuikin sopivasti porukkaa. Lopulta jahtia päästiin toteuttamaan kuuden miehen voimin.

Kolmipäiväisen pikapyrähdyksen päämajana toimi vanha tukkikämppä keskellä komeimpia valtion metsästysmaita ja kalarikkaita vesialueita. Majapaikan on rakennettu 1954 ja se on siirtynyt valtion omistuksesta yksityiseen osakeyhtiömuotoiseen omistukseen. Majoituksesta puuttuivat sekä juokseva vesi että sähkö, mikä teki reissusta entistä tehokkaamman aivojen nollaajan. Henkilökohtaisesti en tiedä mitään rentouttavampaa kuin kävellä päivät metsässä, ajatukset täysin keskittyneenä metsästystapahtumaan. Illalla kämpille saavuttaessa ei arkiset murheet juurikaan mieltä rasita.

Oman mukavan lisämausteensa reissuun loi ajankohtaan nähden poikkeuksellisen kylmät yöt. Isäntämme mukaan lokakuun alun pois sulava ensilumi on hyvinkin yleinen ilmestys, mutta 17 asteen pakkaset kuun puolessa välissä, eivät ole aivan vuotuinen tapahtuma. Varusteiden puolesta kaikki muu oli hoidettavissa kerroksia lisäämällä, mutta hanskojen kohdalla olin tehnyt aloittelijamaisen virheen, sillä mukaani oli tarttuneet vain seitinohuet plussakelin sormikkaat.

Reissun päätarkoitus, eli siis itse metsästäminen olikin astetta haastavampaa (milloin se nyt liian helppoa olisikaan). Saavuimme kämpille perjantai-iltapäillä ja metsässä olimme ensimmäisen kerran hieman iltapäivä neljää. Ensimmäisen päivän nähdyt linnut olivat neljä ukkometsoa ja muutama pyy. Illan paras tilanne oli matkalennossa meidät ylittänyt metso, joka onnistui kuitenkin pysymään järkevän ampumaetäisyyden ulkopuolella. Hieman tämän jälkeen koiralla oli seisonta kuusen alla oleilleeseen pyyhyn, mutta laskevan auringon vastavaloon ampuminen osoittautui liian haastavaksi. Puoli seitsemän aikaa metsään laskeutui sellainen pimeys, että päätimme siirtyä saunan kautta lataamaan akkuja lauantaita varten.

Lauantai aamuksi olimme suunnitelleet kivääripassitusta ja kelin ollessa hyvin kylmä ajattelimme, että linnut saattaisivat pysyä puissa pitkälle päivään. Kuitenkin osoittautui, että lukuun ottamatta aamun ensimmäistä kontaktia akkateereen ja noin kymmenen linnun ylilentänyttä teeriparvea, ei lintuja puissa juuri näkynyt. Kelin lämmitessä siirryimme takaisin haulikkomiehiksi. Lintuja näkyi mukavasti pitkin päivää, mutta edellispäivänä havaittu arkuus oli edelleen huomattavaa.

Kahden ensimmäisen päivän ajatukset ja johtopäätökset olivat seuraavat; loppukauden arat linnut karkkosivat hyvän matkan päästä, eikä kunnollisia haulikkotilanteita tahtonut tulla sitten millään. Kireät yöpakkaset olivat jäädyttäneet metsäpohjan niin rouheaksi, että hiljaa liikkuminen oli täysin mahdotonta.

Viimeinen rykäisy ennen kotimatkaa suoritettiin sunnuntaiaamuna Ilomantsin maisemissa. Yön aikana maasto oli saanut ohuen lumipeitteen ja lämpötila oli pudonnut lähelle nollaa. Linnut olivat selvästi aktiivisempia ja puista alkoi löytymään elämää. Aamu alkoikin heti onnistumisella. Allekirjoittaneen ensimmäinen kiväärillä ammuttu latvalintu oli akkateeri, joka löytyi hakkuuaukean laidalta männyn latvasta. Hyvän korkuisen taimikon turvin pääsin 110 metrin päähän ja reissun kuparinen saatiin rikottua kohtuullisista jännityksen aiheuttamista tärinöistä huolimatta.

Puolisen tuntia ensimmäisen saaliin jälkeen, metsää kiikaroidessani sattui okulaariin tumma hahmo nuorehkon männyn puolivälissä. Havaintopaikalta etäisyydeksi mitattiin 323 metriä ja päätimme yrittää hieman lähemmäksi. Maasto oli hyvin tiheää mäntytaimikkoa suoalueen reunalla, mutta onnistuimme suureksi ihmetykseksi löytämään lintu uudestaan. Tällä kertaa etäisyyttä oli enää reilu 100 metriä. Olimme kuitenkin sen verran avoimessa kohdassa, että meitä kohti katsonut lintu ei montaa hetkeä arponut, kun se päätti ettei tykännyt näkemästään ja pyrähti harjanteen taakse näkymättömiin.

Ennen kotiinlähtöä saatiin vielä koiralle loistava onnistuminen, kun sen seisonnasta ja ylösajosta ammuttiin pyy. Ampujalle meinasi käydä aluksi vanhanaikaiset, kun ensimmäiset liipaisut päättyivät kahteen "klik"-ääneen (sattuu sitä kokeneemmissakin piireissä :P). Onneksi lintu laskeutui pyylle tyypilliseen tapaan hyvinkin lähelle ja saalis saatiin reppuun asti.

Kilohintaa saaliille muodostui reilusti, mutta loppujen lopuksi se pystyttiin kuitenkin määrittämään ;) Henkisellä puolella saalis olikin huomattavasti merkittävämpi. Sille hinnan määrittäminen onkin jokaisen itse tehtävä.

Valtioin ja yhteismetsien metsästysalueiden keskellä on paljon hyödyntämätöntä majoituspotentiaalia. Toivoisimmekin saavamme tällaista tarjontaa Eräverkkoon tulevaisuudessa lisää!