Sorsaprojekti 2015: päivitys 16.5.2015

Palasin tänään takaisin pääkaupunkiseudulle vakoilumatkalta, joka suuntautui Etelä-Savon sorsamaille. Voin ilokseni todeta, että pitkäaikainen riistanhoito on tuottanut tulosta (tai niin haluan ainakin uskoa).  Sorsia on alueellamme erittäin hyvin, jopa enemmän kuin viime vuonna tähän aikaan. Nyt kaikki kulminoituu pesinnän onnistumiseen.

 

Ohra maistuu

Tilanne pesien osalta on tällä hetkellä seuraava:

Tuubi ja maapesä järvellä (kuvissa):

Tyhjä. Sorsat pyörivät lähellä, mutta pesät eivät ole toistaiseksi kelvanneet pesintään.

Tuubi lammella:

Tyhjä, mutta joillekin linnuille sisällä olevat heinät ovat kelvanneet, koska niitä kellui tuubin edessä. Riistakamerasta loppuivat patterit ja tulvavesi estää vaihdon, joten kuvaus on juuri nyt astetta haastavampaa.

Maapesä lammella:

Ei tietoa. Tulvavesien takia tarkastus jäi välistä. Itse uskon tähän pesään kuitenkin eniten, sillä sorsat ovat pesineet tällä paikalla vuosittain.

On ne komean vihreitä näin kevät-auringossa!
Ukkelit päivystävät pesien lähettyvillä

Tällä hetkellä alueella pyörii n. 10-15 yksikön "ukkosorsalauma". Tämän lisäksi on 2-3 pariskuntaa, jotka näyttävän hakevan vielä pesintäpaikkaa. Toivottavasti jollekin kelpaisi tuubit. Huhtikuun lopulla naaraita oli vielä lähes saman verran kuin ukkoja. Joko ne ovat pesimässä jossain tai sitten osa on vielä jatkanut matkaa.

Heinäsorsien lisäksi alueella pyörii myös yksi telkkäpariskunta, laulujoutsenpariskunta ja tänään näytti yksittäinen tavi lentevän järven ja lammen välillä. Jännitys tiivistyy kelpaako tuubit tänä vuonna kenellekään! Yritän päivittää tilannetta viimeistään sitten, kun tulvavesi on lammelta laskenut ja pääsen tarkastamaan siellä tilanteen.

Miten muiden sorsapesillä on mennyt?

 

Viime syksyltä hauska kuva, jossa näyttää nopeasti katsottuna, että sorsat kävelevät vetten päällä :)

Lisää kommentti

Rekisteröidy Eräverkkoon pystyäksesi osallistumaan keskusteluihin. Rekisteröityminen on ilmaista.

Rekisteröidy »

Suosituimmat

Arkisto

Tilaa blogit sähköpostiisi

Saat viikottaisen koosteen julkaistuista blogikirjoituksista suoraan sähköpostiisi.