Näitä kasseja ei kukaan kauhistele

Miten vältät kanssaihmisten paniikin, jos joudut liikkumaan pyssyn kanssa julkisilla paikoilla? Hanki hämäyskassi.

Omat teinipoikani eivät meinanneet uskoa, kun kerroin vieneeni 16-vuotiaana kouluun haulikon. Piti pitää esitelmä harrastuksista, ja puhuin kolmen vartin ajan metsästämisestä. Esittelin rinkkaa, metsästäjätutkinnon kirjoja sekä haulikkoa. Opettaja kehui ja antoi kiitettävän numeron eläväisestä esityksestä. (Kukaan koulukavereista ei tietääkseni saanut traumoja, joskin yhdestä tuli myöhemmin lempeä ja lähimmäisiään auttavainen harekrishna. En tiedä kuinka paljon aseen näkeminen vaikutti hänen valintoihinsa, mutta hyvä jos siitä oli apua.)

Nyt XX vuotta myöhemmin asenneilmapiiri harrastukseen on aivan toisenlainen. Moni ihminen pelkää aseita ihan aidosti yhtä paljon kuin rokotusneuloja, käärmeitä tai Arttu Wiskarin uutta joululevyä.

Koska en halua aiheuttaa paniikkia, varon tarkasti etten heilu tunnistettavien aseiden kanssa julkisilla paikoilla. En puhdista asetta parvekkeella alusvaatteisillani, tai tee tähtäysharjoituksia valaistun ikkunan edessä verhot auki. Joka kerta kun kannan aselaukkua kerrostalopihani halki kohti parkkipaikkaa tai lähden kaukojunalla metsästysmatkalle, pidän huolta etten näytä aggressiiviselta tai uhkaavalta.

Ymmärrän hyvin, että satunnainen silminnäkijä voi samaistaa minut jokaiseen Yhdysvalloissa joukkomurhia tehneeseen paksuun valkoiseen mieheen. Se nyt vain on fakta, että Suomessakin on ollut ihmisiä, jotka ovat kantaneet kadulla pyssyjä pahoissa aikeissa.

Koska tämä asiaintila ja mielikuva ei muutu, helpoin vaihtoehto on muuttaa omaa varustustaan vaikeammin tunnistettavaksi. Aselaukku, jonka kyljessä paistaa mäyränkokoisin kirjaimin asevalmistajan nimi, ei ole paras vaihtoehto silloin kun halutaan liikkua elämöimättä.

Olen kuljettanut piekkaria treeneihin sählymailakassissa. Toimii hyvin ja näyttää vaarattomalta. Samoin lätkäkassit ja lumilautalaukut sopivat tarkoitukseen hienosti. Kahteen osaan pilkkoutuvan ratahaulikon olen saanut mahtumaan rullalautakassiin, johon olen myös itse väkertänyt uskottavia suojuspehmusteita. Tuttu kosketinsoittaja kuljettaa reikärautaansa entisessä syntikkalaukussa.

Kaikille hämäyskasseille on yhteistä se, että kuljetusvälineen ulkomuoto viittaa johonkin muuhun harrastukseen. Uskottavan illuusion luomiseen riittää joskus pelkkä teksti laukun kyljessä: parhaita hämääjiä ovat soittimen, mailavalmistajan tai jopa joogamattovalmistajan logot tai tarrat.

Ohuiden mailakassien heikoin puoli on pehmustamattomuus. Ulkokuori ei useinkaan tarjoa mitään suojaa aseelle kolhuja vastaan. Ulkopuolisista voikin ehkä näyttää oudolta, jos raavas harrastaja kanniskelee salibandykassia varovasti kuin kananmunalastia.

Viulu- ja puupuhallinkotelot ovat tietysti tyylitaiturien valinta. Mutta oman vaatetuksen on silloin myös mielellään vastattava oletettua muusikkolookia. Ei liene kovinkaan uskottavaa, jos päällä on oranssia hirvicamoa ja kainalossa oboelaukku.

Vastikään löysin netistä ehkä parhaan mahdollisen tehdasvalmisteisen hämäyskassin. Brittiläinen Military1st -nettikauppa myy Hazard 4 Battle Axe -nimihirviöllä paiskattua aselaukkua, joka on muotoiltu ylipainoisen kitaran näköiseksi. Mitoiltaan (105x46x10 cm) se sopii parhaiten lyhyehköille metsästyskivääreille tai ressukarbiineille. Tuhtien pehmusteiden ansiosta pyssy ja optiikka pysyvät teoriassa siellä ehjinä paremmin kuin suojaamattomissa pussukoissa.
Hintakaan, noin 171 puntaa plus toimituskulut, ei ole ihan kohtuuton näin uskottavasta "urbaanista häivekantolaitteesta".

Valmistaja kehuu, että laukussa voi tietysti kantaa myös sitä kitaraa.