Harjoitus tekee mestarin?

Tämä ei ole mikään kilpailu, vaan harjoittelua, tuumasi noutajien huippukouluttajat Petra Loidl ja Ton Buijs Kulteen kennelin treenileirillä Siilinjärvellä. Koulutuksessa sai tällainen untuvikko paljon ajateltavaa, joita yritän sisäistää Ginin kanssa treenatessa. Tähän jäin ajatuksissani kuitenkin jumiin noin yleisellä tasolla, sillä samaan asiaan törmää elämässä usein. Asia on yksinkertainen mutta miksi se on niin vaikea ymmärtää? Miksi ei voi vain antaa ihmisille tai koirille tilaa sekä aikaa harjoitella. Jokaisen on myös osattava ottaa opit vastaan toki kriittisesti mutta samalla avoimesti.

Koirien harjoittaminen on tietysti meidän ihmisraasujen ajankäytöstä kiinni. Voin rehellisesti myöntää, että en ole aiemmin antanut maastonakkien tottelevaisuudelle aikaa. Laiska ihminen! Olen myös ajatellut rotikan koulutustaustalla, että ei niitä kiinnosta. Mauno on seisonut aina uhmakkaasti keskari pystyssä, jos sille on yrittänyt jotain opettaa. Ruoskin itseäni nyt. Nykyään teen pieniä ovelia harjoitteita, niin kappas mäyräkoirien olemus on muuttunut täysin. Kyse on omasta tahdosta onnistua.

Ampuminen, metsästys, positiivinen elämänasenne… kaikki on opeteltavissa. Itseasiassa elämä on yhtä harjoittelua, koko elämä. Kaikki toiminnot pitää harjoitella eikä kukaan ole koskaan täydellinen tai valmis heti syntyessään tai aloittaessaan. Toiset ehkä sisäistävät ja ovat opeissaan vastaanottavaisempia ja oppiskykykin on henkilökohtainen. Armollinen on osattava olla itselleen (opettelen sitä päivittäin nykyään) ja toisille.

Kamalaa elämässä on se, että taitoja täytyy pitää yllä eli helvetti harjoitella lisää. Aika menee siis jumppaamiseen. Osaat jonkun asian, niin on aika astua seuraavalle levelille. Miksi kaikki ei voisi pysyä tasaisena. Mieti jos pysyisi! Minä ainakin taannut liian tasaisessa olotilassa ja alan oikoa mutkia. Muutos voi siis olla myös hyvästä, hyvä tilaisuus harjoitella perusasioita ja uusia kikkoja. Pysyä ajanhermoilla.

Osaako suomalaiset harjoitella? Salaa piilossa ja kun on yksikin ihminen paikalla niin järjetön kilpailu päällä. MÄ osaan muuten tämän paremmin kuin TE kaikki yhteensä koskaan ikinä milloinkaan tai katso mun koiraa. Täydellinen. Näyttämisenhaluunko meidät on kasvatettu? Toisaalta pieni kilpailutilanne luo tavoitteita, vai luoko?

Perusasiat hukassa. Miksi? Koska tietyt vaiheet on jäänyt vahingossa tai laiskuuttaan tekemättä ehkä sen takia että olen tai vaikka koirani niin hyvä tässä, joten voin mennä suoraan vaikeampiin juttuihin. Miksi me ei vain voida sanoa että ”Hitto, minun vika, ettei koira osaa tuota. Hyppäsin pari juttua koulutuksessa yli.” Ja se on kait väärä kuvitelma, ettei metsästyskoiran tarvitse osata tottelevaisuutta tai käyttäytymistapoja. Kuvitelma jota en ole koskaan ymmärtänyt.

Perusasioita pitäisi harjoitella useammin. Perusasioihin tulisi uskaltaa ja haluta myös palata. Ei perusteiden harjoittelu voittajallekaan ole yhtään huono juttu. Päinvastoin. Elämän perusharjoitteita on hyvä pitää yllä säännöllisesti. En vain tiedä oikein mistä tähän kaikkeen harjoitteluun löytyy aikaa.

Hyväksi ampujaksi tulet toistoilla. Kroppa oppii oikeat optimaaliset asennot. Liike pysyy sujuvana yllättävien metsästystilanteiden varalta. Pääasia että psyyke pysyy kasassa. Radalla voit epäonnistua rauhassa. Sinne mennään harjoittelemaan, ei näyttämään taitoja.