Huulet törröllään lihatiskillä

Mistä sinä ostat riistanlihaa? Kysyi eräs todella kaunis kaupunkilaisdaami minulta lihatiskillä huulet punattuna ja törröllään. Tuijotin naista ja sanoin että metsästän itse. Teki mieli matkia törröttäviä huulia mutta tiesin jo ennakkoon että se ei näyttäisi yhtä seksikkäälle. Ajattelin että tässä se nyt on minun ja hänen välinen kuilu: Trimmattu trendikäs kaupunkilaisbabe supersexyllä huulitörröllä vastaan väsähtänyt ja meikitön savolainen laihaläski, jolla ei ole käsitystä kauniin kaupunkilaisen elämästä vaikka reilusti yli 10 vuotta Helsinki-Espoo -akselilla olen asunutkin. Olen varma että aivoistani puuttuu kyky sopeutua kaupunkilaisympäristöön ja siitä lopputulemana poden ikuista ahdistusta.

Syntyi syvä hiljaisuus, jota en halunnut rikkoa. Kuulin selvästi kuinka nainen näki mielikuvissaan kuolevan idyllisen metsäneläimen, verta ja suolenpätkiä. Tuo mielikuva sai naisen ilmeen järkyttymään. Hetken päästä hänen suupielestä valui häiritsevästi kuolaa. En ikinä pystyisi mutta syön todellakin jos joku sen lihan minulle metsästää, sanoi nainen vakavana huulia jälleen häiritsevän törröttäen. Sulla on kyllä upee, jotenkin voimakas ja luonnollinen harrastus…saakohan riistanlihaan Stockan Herkusta?

Mietin siinä että niin ja sulla on kauniit huulet...ensinnäkin eihän kukaan tiedä mistä riistanlihaa saa jos sitä ei markkinoida. Kirjoitin hänelle lappuun kauppojen nimet. Nainen oli tyytyväinen.

Osaan sanoa heti heittämällä muutaman hyvän kaupan ja ravintolan täältä pääkaupunkiseudulta, josta kuluttajat voivat ostaa Suomesta kestävästi metsästettyä ja valmiiksi käsiteltyä riistanlihaa esim. hirveä, peuraa ja kaurista. Yksi syy on varmasti se että seuraan riistamarkkinoiden kehittymistä yhtä innokkaasti kuin tuo kaunis kaupunkilaisnainen huulipunatrendejä. 

Toinen syy taitaa olla riistaruuan valmistus. Riistaa ei uskalleta valmistaa koska se on arvonsa mukaisesti kallista. Halutaan onnistua edes kotona kun töissä menee päin seiniä. Ihmisethän pelkäävät paineen alla epäonnistumista kuin ruttoa konsanaan, varsinkin jos ruokaa laitetaan tarjoiltavaksi ystäväporukalle. Se on turhaa suomalaista dramatiikkaa. Vähätellään että tämä nyt on tämmöistä ja ihan vaan jotain pientä ja siis kauhee kiire töissä ja mies unohti suolan kauppaan. Tai sitten ei vain yksinkertaisesti uskalleta edes kokeilla valmistusta. Jos tehdään ”jotain parempaa” niin se perus pippuripihvi tai naudan paahtopaisti on tosi helppo ja varma valinta. Uskalla ja kokeile.

Kolmas rasti on että nykyaikaisia ja niitä parhaimpia vanhoja riistareseptejä ei ole koskaan tarpeeksi esillä juuri siellä missä ruokapäätökset tehdään, siellä missä esitellään kasvisruuat ja hiilarittomat ja maidottomat trendipöperöt eli naistenlehdissä ja blogeissa. Jutut ovat kausiluontoisia vaikka todellisuudessa riistaa voi syödä vuodenajasta riippumatta. Pakastin on hyvä keksintö.

Riistaruuan valmistusta pidetään arkisessa pikaruokakulttuurissa liian työläänä tuumaili eräs kun asiaa pohdin ääneen. Riistanliha täytyy ensin metsästää, riiputtaa, nylkeä ja paloitella ennen kuin lihakimpale päätyy keittiöön, jonka jälkeen ohjeissa puhutaan usein lihan pitkäaikaisesta hauduttamisesta. Metsästäjien mielestä tästä ei ole vaivaa mutta peruskuluttajan on vaikea nähdä perusteellisesti selitetyn ohjeen taa. Toki hyvä puoli koko ketjun esiintuomisessa on se että luonnonkiertokulusta erkaantuneet kuluttajat tietävät mistä kyseinen kauriin paistikimpale on peräisin.

Riistanliha blogeihin, naistenlehtiin ja valtakunnanmediaan aivan kuten muut trendipöperöt joka viikko. Voisin rummuttaa tätä aihetta loputtomiin. Nyt mielenkiintoisimmat jutut lehdissä on aina kausiluontoisesti syksyllä. Tämä sama ärsyttävä kausiluontoisuus on myös havaittavissa Alkon viinivalikoimissa. Riistaviinejä tarjotaan kausiluontoisesti syksyllä ja sen jälkeen tarjolla on vain kallein mutta ei välttämättä se paras vaihtoehto. Lopetin viininjuomisenkin koska alkoi ärsyttämään että joku muu saa päättää mitä viiniä haluan minäkin vuodenaikana ostaa. Täytyy vissiin alkaa panemaan omaa viiniäkin.

Sitten vilivalivaihde päälle...

Metsästys on osa luonnonkiertokulkua, suomalaista kulttuuriperintöä ja se todella trendikästä näin omavaraisuuden ja rekorinkien aikakaudella. Olisi mielenkiintoista tietää miten paljon seurat välittävät nykyisin riistaa kuluttajille alueittain. Seurojen pienimuotoinen suoramyynti on edistysaskel. Seurat voivat myydä käsittelemätöntä riistanlihaa pieninä määrinä suoraan kuluttajalle eli käytännössä satunnainen välitys ruokarinkien kautta on mahdollista. Rahankiilto silmissä lihaa ei voi tietenkään myydä. On muistettava kestävä kehitys.

Sanon nyt suoraan että turhaan perustetaan valtionrahoilla(mitään hankkeita) hienoja ja kalliita hankevetoisia riistaruokasivustoja ja kirjoitetaan kirjoja, joiden markkinnointibudjetti ja markkinointiosaaminen on nolla. Sama pätee toki kaikkeen muuhunkin kuin ruokaan. Ei ihmiset löydä luoksesi jos et kerro että olet olemassa ja markkinoi asiaasi. Tuotteen tarina on kaiken ydin. Mistä mikäkin tulee ja miksi. Perusasioita, silti markkinointi  on suomalaisille todella vaikea asia mutta miksi?